Rajaa työn ja vapaa-ajan välille
Etätyössä on etunsa, mutta myös haasteensa. Kotona työskenneltäessä ei työpaikan ovea voi laittaa perässään kiinni työpäivän päätteeksi, eikä ehkä edes sen aikana.
– Vaikka puoliso olisi kotona, jos siellä on kolme kiljuvaa muksua, ei oven sulkeminen riitä, tuumii kontiolahtelainen Sari Järvenpää.
Kontiolahden kunta vastasi lisääntyneen etätyön tuomaan tarpeeseen avaamalla vuosi sitten etätyötilat kirkonkylälle ja Lehmoon. Metsästys ja Kalastus -lehden tuottajana työskentelevä Sari Järvenpää on tehnyt etätöitä jo vuosien ajan. Kunnan tarjoamat tilat hän löysi sattumalta.
– Kotona hävisi verkkoyhteys ja aloin etsiä paikkaa, jossa on verkko ja saisin työt tehtyä. Googlasin ja löysin nämä.
Siitä asti Järvenpää on käyttänyt etätyötiloja vaihtelevasti työtehtävien ja fiiliksen mukaan. Se tuo vaihtelua ja helpottaa rajan vetämistä työn ja vapaa-ajan välille.
– Kotona on se riski, että työpäivät venyvät, kun työ on koko ajan siinä tyrkyllä. Kun tulen etätyöpisteeseen, minulla on lista työtehtävistä, jotka siellä teen. Ja kun suljen kopin oven, on se konkreettisempaa kuin että pistää läppärin kiinni kotona.
Nuoria aikuisia
Kontiolahden kirkonkylän etätyöpiste on noin kahden neliön kokoinen hiljainen tila kirjastossa. Lehmon etätyöpiste on toimistohuone, joka sijaitsee palvelukeskuksessa terveysaseman puolella. Sari Järvenpää käyttää molempia tilanteen mukaan.
– Lehmossa työskentelen silloin, jos on Teams-palavereja tai pitää soittaa puheluita. Tila muistuttaa enemmän toimistoa ja siellä on käytettävissä myös kahvinkeitin ja mikroaaltouuni.
Kontiolahden kirjaston alueinformaatikko Henna Ryynäsen mukaan etätyötilalle on ollut käyttöä.
– Nuoret aikuiset ovat se ryhmä, joka sitä näyttäisi eniten käyttävän. Päivisin myös koululaiset menevät sinne tekemään läksyjä, jos tila on vapaana.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Kontiolahden kirjaston etätyötila soveltuu 1–2 henkilölle. Kuva: Kati Honkanen
Etätyötilan voi varata nettivarausjärjestelmän kautta. Kirkonkylän etätyötila on käytössä kirjaston aukioloaikoina, eli omatoimisopimuksen tehneillä myös omatoimiaikana. Lehmon tilaan pääsee varauksen yhteydessä saatavalla numerokoodilla.
Osana ilmastotyötä
Etätyömahdollisuuksien kehittäminen on osa Kontiolahden kunnan ilmasto- ja energiatyötä. Tilainvestoinnit on mahdollistanut Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Päästöt kuriin – tehokkaasti kohti vähähiilisyyttä -ilmastohanke.
Toimistotyöntekijä Esko Lehdon mukaan ensimmäisen toimintavuoden aikana kirkonkylän etätyötilassa oli 23 eri käyttäjää, Lehmossa 25. Käyttöpäiviä kirkonkylässä oli 92, Lehmossa 46.
– Lehmon pisteen sijainti muuttui kesän aikana opetustilasta terveysaseman puolelle ja se oli silloin vähän aikaa suljettuna, Lehto kertoo.
Varauksia kirkonkylän tilassa oli vuoden aikana 134, Lehmossa 57. Kirkonkylässä vilkkain käyttökuukausi oli syyskuu, jolloin tilavarauksia oli 38. Lehmon tilaa varattiin eniten tämän vuoden helmikuussa, 14 kertaa.
– Mielenkiinnolla odotetaan kesää, miten mökkiläiset löytävät nämä, Henna Ryynänen sanoo.
Hän toteaa käyttäjiltä tulleen etätyötiloista positiivista palautetta. Sellaista antaa myös Sari Järvenpää.
– Nämä ovat ihan mahtava juttu. Mutta mitenköhän moni edes tietää, että tällaisia on? hän pohtii.