play

PKO Suomen innostavin työpaikka

Kuva: Kati Honkanen

Kati Honkanen

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on valittu Suomen innostavimmaksi työpaikaksi suurten organisaatioiden kategoriassa.

Vuosittaiset tunnustukset myöntää työelämän asiantuntijayhteisö Eezy ja ne perustuvat henkilöstökokemusta mittaavan tutkimuksen pohjalta laskettuun indeksiin. Vastaajina oli noin 150 000 työntekijää kymmeniltä toimialoilta ympäri Suomen. Tutkimustietoa on kerätty vuodesta 2014 asti ja Suomen innostavimpia työpaikkoja palkittu vuodesta 2015 lähtien.

Pääpalkinnot jaetaan vuosittain pienille, keskisuurille ja suurille organisaatioille. Lisäksi oman tunnustuksen saavat eniten tulostaan vuoden aikana parantaneet toimijat ja kaikki parhaisiin luokituksiin (AA, AA+ ja AAA) yltäneet työpaikat.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta