Järjestökentällä toivotaan lisää yhteistyötä paitsi julkisen sektorin myös muiden järjestöjen kanssa
Ukkolan kyläyhdistyksen aktiivit Pirjo Harjula (vas.), Tuula Vanninen, Pekka Vanninen, Pentti Jelkänen, Tuula Pulkkinen sekä Tuija Jelkänen pohtivat, että voisivat tarjota tilat kylätalolta esimerkiksi kaupungille tai hyvinvointialueelle, jos sen avulla saataisiin kylälle liikkuvia palveluita. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Elokuun alussa julkaistusta Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen toteuttamasta järjestökyselystä käy ilmi, että maakunnan järjestötoimijat kokevat haastavana muun muassa uusien ihmisten saamisen toimintaan. Sen nostavat päällimmäisenä esiin myös Pielisjokiseudun haastattelemat järjestöt.