Valtuustoon valitut: Mika Kuuselan mukaan esimerkiksi isoja investointeja on hankala toteuttaa, jos niiden suhteen on erimielisyyksiä
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mika Kuusela hiihtää talvisin lähes päivittäin koiriensa kanssa itse ajamillaan laduilla. Aktiviteetteja vapaa-aikaan tuovat lapsenlapset, joita on seitsemän. Kuva: Suvi Palosaari
Kontiolahden kunnassa on onnistuttu päätöksenteossa, joskin mukana on ollut myös hyvää tuuria, pohtii Mika Kuusela (kesk.), 64. Esimerkiksi hän nostaa isot investoinnit, kuten Kontiolahden koulun, Lehmon yhtenäiskoulun ja terveysaseman. Investointisuma saatiin pyöräytettyä kunnassa ennen koronaa ja Ukrainan sotaa, joka on vaikuttanut koko Euroopan talouteen, Suomen valtion talouteen ja lopulta myös kuntien talouteen.