Kesätyöstä pankissa alkoi kokonainen ura: Sirkka Laakkonen jää eläkkeelle työskenneltyään lähes 47 vuoden työuransa Vaara-Karjalan Osuuspankin Enon konttorissa
Viimeiset kymmenen vuotta Sirkka Laakkonen on hoitanut yritysten ja yrittäjien henkilökohtaisia raha-asioita. työnkuva on muuttunut vuosien varrella useamman kerran, mutta työn muutokset hän on kokenut kiinnostavina. Kuva: Satu Niskanen
Sirkka Laakkonen pääsi kesätöihin Enon Osuuspankkiin vuonna 1977. Tarkoitus ei ollut jäädä, mutta juuri koulusta päässyt nuori huomasikin viihtyvänsä työpaikassaan. Osuuspankkivirkailijan tutkinnon hän suoritti seuraavana vuonna. Koulutus täydentyi myöhemmin merkonomin tutkinnolla, ja myös työnantaja on kouluttanut lisää tarvittaessa.