Muunneltavat ja monikäyttöiset tilat – Enon uuden koulun rakentaminen loppusuoralla
Enon koulun kymmenen vuotta kestäneet poikkeusjärjestelyt ja opiskelu parakeissa ovat tulossa päätökseen: uusi koulurakennus on lähestulkoon valmis ja ensi syksynä oppilaat pääsevät aloittamaan uusissa ja ajanmukaisissa opetustiloissa.
– Sisätilojen osalta ollaan aikataulussa. Siivet, joissa on luokkahuoneita, ovat jo aika lailla valmiit, toteaa vastaava työnjohtaja Pekka Hartikainen. – Aina loppupuolella on vähän kiirettä, mutta se kuuluu asiaan.
Työn alle jää Hartikaisen mukaan elokuun alun jälkeen ainoastaan osa piha-alueista. Saneerausosa ja yhdyskäytävä luovutetaan elokuun alussa.
– Pihatöitä viivästytti pitkä talvi, joka alkoi lokakuun puolivälissä ja kesti pitkään. Niitä otetaan nyt kiinni.
Rakennuksen ensimmäisen osan luovutus on kesäkuun lopussa. Kesän aikana tiloihin asennetaan tietotekniikka ja kalusteet.
– Kaikki klemmareista lähtien tulee uutena. Ainoastaan jotain yksittäisiä uudempia tavaroita siirretään nykyisestä koulusta, kertoo Enon koulun rehtori Timo Alanko.
Kengätön koulu
Uuden koulun tilojen suunnittelussa keskeistä on ollut paitsi nykyaikaisuus, myös monikäyttöisyys ja muunneltavuus.
– Kalustokilpailutuksessa otettiin huomioon esimerkiksi se, että ne tukevat erilaiset yksilöt huomioivaa oppimista, Timo Alanko sanoo.
Tilankäyttöä arvioidaan Alangon mukaan lukuvuosittain. Kahden luokan välissä oleva, lasiliukuovilla erotettu jakotila mahdollistaa sekä luokkatilan suurentamisen että yksityisen opetustilan erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle.
– Käytävät ovat leveät, sillä niille tulee käytäväkalustusta, jota myös voidaan hyödyntää oppitunneilla.
Koulusta tulee kengätön, joten pienemmille ja isommille oppilaille on omat kenkäeteiset, joissa ulkokengät vaihdetaan sisäjalkineisiin. Esikoululaisten luokasta löytyvät kaappisängyt, jotka voidaan helposti kääntää esiin.
– Esikoululaisille järjestetään mahdollisuus aamu- ja iltapäivähoitoon, jolloin heillä tulee olla myös lepomahdollisuus, Alanko kertoo.
(Juttu jatkuu kuvien jälkeen)
Timo Alanko (vas.) ja Pekka Hartikainen katselevat esiopetustilan kaappisänkyä, jonka saa helposti esille ja piiloon. Kuva: Kati Honkanen
Jakotila kahden luokan välissä mahdollistaa opetustilan suurentamisen tarvittaessa. Kuva: Kati Honkanen
Uudesta koulusta tulee kengätön, joten ulkokengät riisutaan kenkäeteiseen. Kuva: Kati Honkanen
Pielisjoen historiaa
Koulurakennuksen osat on nimetty Pielisjoen ja sen historian mukaan. Taideaineiden siipi on Savotta, ruokalan edustalla olevat, opetuskäyttöön soveltuvat portaat Koski.
– Pienempien oppilaiden siipi on Alajuoksu, isompien puolestaan Yläjuoksu. Ruokala on Suvanto, Timo Alanko kertoo.
Eno-Seuran kanssa yhteistyössä ruokalan seinälle toteutetaan teemaan sopivat, akustolevylle painetut valokuvat.
– Sinne tulee kolme kuvaa, joissa aiheina on kalastus, matkailu ja luonto.
Myös ruokalan kalusto tulee osittain poikkeamaan perinteisestä. Ruokailemaan voi vaihtoehtoisesti istahtaa erilliseen loosiin tai korkeampaan pöytään, jossa on baarijakkara-tyyppiset tuolit.
Koulun pihalle on ENO Enviroment Online -verkoston tiimoilta tarkoitus istuttaa kuusia yhdessä oppilaiden kanssa.
– Siitä tulisi meidän oma metsä, Alanko suunnittelee.
Tilat tutuiksi
Ensi syksyn ensimmäiset kouluviikot menevät Timo Alangon mukaan totutellessa toimimiseen ja rytmiin uusissa tiloissa.
– Myös huoltajat kutsutaan luokittain tutustumaan tiloihin. Heidänkin on hyvä tietää, millaisessa koulussa lapsi opiskelee.
Nuorisotilat siirtyvät uuteen koulurakennukseen ja nuoret voivat hyödyntää monikäyttötilaa ja Kosken portaita.
Uuden koulun avajaisia vietetään 5. lokakuuta.
– Siitä on tarkoitus tulla vapaamuotoinen yhdessä tekemisen päivä, johon myös kyläläiset voivat osallistua, Alanko kertoo.