Seurakunta tänään: Pieni rukous
Kuva: Kati Honkanen
Eräänä keskiviikkoaamuna istuin kello yhdeksän aikaan Tikkamäen poliklinikalla odottamassa vuoroani vastaanotolle. Hieman aiemmin olin jättänyt auton sairaalan parkkipaikalle ja ostanut reilusti pysäköintiaikaa. Auton ikkunaan jättämääni pysäköintilappuun oli painettu kellonaika 10.18, joten arvelin saavani varsin rauhassa viipyä lääkärin luona. Mutta kuinka kävikään? Ajat olivat tietysti myöhässä, ja kun kellon viisarit alkoivat jo lähentyä kymmentä, huoli parkkisakosta nousi pintaan.
Tuossa tilanteessa huokasin lyhyen rukouksen Taivaan Isän puoleen, vaikka samalla ajattelin, miten sitä tohtii noin pienen asian vuoksi vaivata koko maailmankaikkeuden Luojaa, ja mahtaako hän näin mitättömiä murheita edes kuulla. Hetken kuluttua lääkärin huoneen ovi avautui, asiat hoituivat nopeasti ja kun lopulta pääsin autoani starttaamaan, huomasin kellon näyttävän aikaa 10.17.
Sattumaa, joku saattaisi arvella. Vai voisiko kenties olla niin, että Taivaallinen Isämme todella kuulee pienetkin huokaukset? Jeesus kertoi, että meidän päämme jokainen hiuskin on laskettu eikä meidän siis tarvitse pelätä. Ei Jumala toki mikään toivomus-automaatti ole, sillä hän tietää, etteivät ihmisen kaikki omat toiveet aina ole meille hyväksi, mutta jos rukouksemme on hänen tahtonsa mukainen, hän kuulee meitä.
