play

Kontiolahden kunta päätti yli 60 000 euron avustuspotista yhdistyksille

Kontiolahdella päätettiin viime viikolla toiminta- ja ylläpitoavustusten jakamisesta. Kuvituskuva.

Kontiolahdella päätettiin viime viikolla toiminta- ja ylläpitoavustusten jakamisesta. Kuvituskuva. Kuva: Kati Honkanen

Susanna Lehikoinen-Eriksson

Kontiolahden kunta jakoi tänä vuonna noin 62 000 euroa avustuksia kulttuuri- ja nuorisotoimintaan, liikuntapaikkojen ylläpitoon, kaikille avoimien tapahtumien järjestämiseen sekä urheiluseurojen toimintaan ja vuokran maksuun.

Avustusten jakamisesta päätti Kontiolahden sivistyslautakunta keskiviikkona 24. huhtikuuta pitämässään kokouksessa.

Kulttuuriin 7 500 euroa

Kulttuuriavustuksiin varattiin tänä vuonna kaikkiaan 7 500 euroa. Avustushakemuksia tuli yhteensä 16 400 euron edestä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kontiolahden kanavateatteri sai 4 400 euroa kesäesitysten ohjattuihin harjoituksiin ja sanataideyhdistys Sanaratas 2 000 euroa sanataideleirien järjestämiseen Kontiolahdella.

Paiholan kyläyhdistykselle myönnettiin 800 euroa Paiholan kylän valokuvanäyttelyn ja sairaalamuseon täydentämiseen ja Varparannan kyläyhdistykselle 300 euroa Kylien Kaiku -lehden kuluihin.

Nuorille 3 000 euroa

Nuorisotoiminta-avustuksiin varatut 3 000 euroa jaettiin neljälle yhdistykselle.

Tuhannen euron avustukset saivat Kontiolahden Vesaiset vappuhulinoihin, Vesileppiksen retkeen ja pikkujouluihin sekä Kontiolahden 4H-yhdistys lapsille ja nuorille järjestettäviin Powerparkiin ja Vuokattiin suuntaaviin retkiin.

Pohjois-Karjalan urheiluratsastajat saivat 600 euroa nuorten ratsastusleiritoimintaan ja Kaiskun Kävijät 400 euroa partiolippukunnan kevätleiriin.

Liikuntapaikkoihin 13 000 euroa

Liikuntapaikkojen ylläpitoavustuksia myönnettiin kaikkiaan 13 000 euroa.

Pohjois-Karjalan urheiluratsastajille myönnettiin 5 500 euroa kentän kastelua ja suolausta, estekaluston päivittämistä sekä kentän pohjan ylläpitoa varten. Selkien sisu sai 2 100 euroa Vierevänniemen ja Jakkilanvaaran suunnistuskarttojen päivittämiseen ja Ukonnurmen kuntorastikartan tekemiseen sekä 2 500 euroa Palotalon liikuntatilojen ylläpitoon. Kulhon Kunnolle myönnettiin 1 100 euroa pesäpallokentän kunnossapitoon.

Kontiolahden avantouimarit sai 800 euroa avantosaunan sähkö- ja polttoainekuluihin sekä Uilon kehittämisyhdistys 650 euroa Uilon urheilukentän perusparannukseen ja ulkoiluolosuhteiden ylläpitoon. Kontiolahti-seuralle myönnettiin 350 euroa Kotiseutukeskuksen pihan liikunnallistamiseen.

Urheiluun 40 000 euroa

Urheiluseuroille myönnettiin toiminta-avustuksia yhteensä 30 000 euroa.

7 458 euroa myönnettiin FB Factorille, 6 199 euroa Lehmon Pallo -77:lle, 5 554 euroa Lehmo Balls -96:lle, 3 612 euroa Kontiolahden Urheilijoille, 3 528 euroa Kontiolahden Kajastukselle, 1 119 euroa Pohjois-Karjalan urheiluratsastajille, 882 euroa Selkien Sisulle, 671 euroa Jakokosken Vesalle, 527 euroa Kulhon Kunnolle, 229 euroa Kontiolahden avantouimareille ja 221 euroa Kunnasniemen kyläseuralle.

Urheiluseurojen vuokra-avustuksia jaettiin 11 500 euroa. Summasta 7 500 euroa sai Lehmon Pallo -77 Rantakylän jalkapallohallista hankittavia talviharjoitusvuoroja varten. 2 000 euron avustukset myönnettiin Lehmo Balls -96:lle Joensuusta ostettavia salivuoroja ja Pohjois-Karjalan urheiluratsastajille maneesi- ja aluevuokria varten.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta