"Kiertotalous on suora ratkaisu materiaalien saatavuushaasteisiin ja ilmastohaasteisiin", toteaa Apila Group oy:n Kirsi Mononen
Lehmossa toimiva Apila Group oy:n koko liikeidea perustuu kiertotaloudelle, joka on yksi ratkaisu ympäristön kuormituksen vähentämiseen ja tuotteiden raaka-aineiden riittävyyteen. Kiertotalous tarkoittaa muun muassa materiaalien ja tuotteiden kierrättämistä, korjaamista ja kunnostusta.
Apila Group työstää asiakkaille kiertotalousratkaisuja esimerkiksi kehittämällä käytetyistä materiaaleista uusia materiaalireseptejä, joita asiakkaat voivat hyödyntää omissa tuotteissaan. Yritys siis etsii vastauksia siihen, miten teollisuuden sivuvirtoja voitaisiin hyödyntää sen sijaan, että ne päätyisivät jätteeksi.
Toimitusjohtaja Kirsi Mononen kertoo, että vastuullisuus aihekokonaisuutena on noussut yritysten keskusteluihin etenkin viimeisimmän kahden vuoden aikana. Yritykset haluavat hyödyntää kierrätettyjä materiaaleja tuotteissaan yhä enemmän, sillä huoli maapallon resurssien riittävyydestä ja ilmastonmuutoksesta on kasvanut. Myös kilpailu pinta-alasta ja teollisuuden ja alkutuotannon raaka-aineiden riittävyydestä kiihtyy.
– Kiertotalous on suora ratkaisu materiaalien saatavuushaasteisiin ja ilmastohaasteisiin.
Mononen toteaa, että suomalaisissa yrityksissä on erinomaiset valmiudet ja erinomainen tietotaitotaso ottaa kiertotalouden ratkaisuja käyttöön.
– Suurin osa asiakkaistamme on suomalaisia yrityksiä. Voin sanoa, että vastuullisuus on meillä lähtökohtaisesti erittäin sisäänrakennettua.
Kiertotalous on yrityksille kilpailuvaltti.
– Kun yritykset löytävät omalle tuotteelleen sopivan kiertotalousratkaisun, se on valtti brändiin ja sillä varmistetaan raaka-aineiden saatavuus.
Usein tuotteen ominaisuuksia voidaan parantaa, kun vaihdetaan neitseelliset materiaalit kiertotalousmateriaaleihin.
Apila Group oy:n materiaaliasiantuntija Ilpo Mustonen tutkii laboratoriossa erilaisten materiaalien ominaisuuksia. Kuva: Suvi Palosaari
– Kierrätysmateriaali ei ole enää sekundaarinen vaihtoehto, vaan se voi aidosti olla ominaisuuksiltaan parempi vaihtoehto tuotteelle, Kirsi Mononen sanoo.
Tuotteen materiaalivalinnoilla on merkitystä myös ostospäätöksiin, sillä ympäristö- ja ilmastokysymykset kiinnostavat erittäin paljon kuluttajia.
Mitä materiaaleja voi hyödyntää uudelleen? Kirsi Mononen vastaa, että kiertotalouden aikakaudella tavoitteena olisi tietysti saada uudelleenkäytettyä kaikki mahdollinen.
– Monelle materiaalille löytyy käyttökohde sellaisenaan, ja joskus materiaalia on syytä jalostaa.
Mononen toteaa, että ei ole montakaan materiaalia, jolle ei ole löytynyt uutta käyttöä. Kierrätettykin materiaali voidaan kierrättää taas uudelleen.
– Muovit ja metsäteollisuuden kuidut ovat hyvä esimerkki, ne kiertävät useampia kertoja, kuten kierrätyskartonki ja paperi. Tähänhän me pyrimme: että pystyisimme kierrättämään ja käyttämään tuotteita sellaisenaan uudelleen – ja jos se ei ole mahdollista, niin pyrimme palauttamaan materiaalia uudelleen tuotteeksi mahdollisimman pienellä prosessoinnilla.