Vierevänniemen hakkuut alkavat huomenna
Kontiolahden kunta tiedottaa käynnistävänsä maisemanhoitohakkuut Vierevänniemen eteläpuolella Rantatöyrääntien ja Talastien välissä huomenna tiistaina 12. maaliskuuta. Työt toteuttavat Joen Metsä oy ja Stora Enso oyj.
Frisbeegolf-radan alueella olevaa sen paremmin kuin Talastien eteläpuolellakaan olevaa männikköä ei harvenneta. Myöskään Talastien ja Rantatöyrääntien välistä koivikkoa ei harvenneta eikä kuusikkoa kaadeta. Niitä lukuun ottamatta teiden välissä olevaa puustoa harvennetaan ja siitä poistetaan noin 30 prosenttia siten, että alueelle jää kuitenkin vielä kaikenikäistä puustoa.
Talastien eteläosassa ennen männikköä on alue, josta poistetaan vaaralliset puut tieuralta. Työt tehdään sekä koneella että metsurityönä. Koivuista tehdään tekopökkelöitä eli katkaistaan puut lahottumaan, minkä lisäksi maahan jätetään lahopuuta.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Kontiolahden kunta tiedottaa, että Vierevänniemen hakkuut alkavat tiistaina 12. maaliskuuta. Kuva: Kontiolahden kunta / Nyman Jarmo
Kontiolahden kunta sai Vierevänniemelle tehdyistä hakkuusuunnitelmista runsaasti palautetta syksyllä 2023. Tuolloin Kontiolahden kunta perusti ristiriitojen yhteensovittamiseksi työryhmän etsimään hakkuiden toteuttamiseen yhteisen näkemyksen. Hakkuilla käsiteltävät alueet pienentyivät alle puoleen alkuperäisestä suunnitelmasta ja työ tehdään kevättalven aikana.
– Neuvoteltu ratkaisu toteuttaa kaikkien osapuolten toiveita. Alueen luontoarvoja säästetään aiempaa enemmän, mutta näköala asutuksen suunnasta Höytiäiselle avartuu nykytilaa paremmin, kunnan tiedotteessa summataan.
Toimille on myönnetty maisematyölupa 15. toukokuuta 2023, joka on lainvoimainen.
Kunnan tiedotteessa muistutetaan, että hakkuutyömaalla kulkeminen on kielletty työaikana. Alueella oleva latureitti on suljettu hakkutyömaan kohdalta tiistaista perjantaihin 12.–15. maaliskuuta. Satamasta pääsee kiertämään kirkonkylän valaistulle ladulle Höytiäisen jäälle tehdyn jääladun kautta.