Kolmella eri vuosikymmenellä Kontiolahden lukiossa ollut Arto Koskela on nähnyt monet muutokset niin lukiorakennuksessa kuin opiskelussakin

Kontiolahden kirkonkylältä kotoisin oleva Arto Koskela, 46, muistaa ensimmäisen päivänsä Kontiolahden lukion opiskelijana: uusi koulu jännitti. Muistiin on jäänyt myös se, että työmäärä oli lukiossa huomattavasti suurempi kuin peruskoulussa.

– Yhteishenki meillä oli tosi hyvä. Olimme paljon alakerran opiskelijakunnan huoneessa, pelasimme korttia ja vietimme välitunteja. Nykyään se tila on kenkäeteinen, Koskela muistelee.

Lukion jälkeen hän kävi armeijan, sitten olivat vuorossa matematiikan opinnot Joensuun yliopistossa. Aluksi Koskelasta piti tulla ohjelmoija, mutta vaimonsa ehdotuksesta hän hakeutui opettajan koulutusohjelmaan. Matematiikan ja fysiikan opettajaksi hän valmistui kesällä 2004, minkä lisäksi hänellä on kemian ja tietotekniikan opettajan sekä rehtorin pätevyydet.

Työt kuljettivat ensin Ristiinaan ja Kiteelle. Mielessä siintänyt haave synnyinseuduille palaamisesta toteutui vuonna 2006, kun Koskela pääsi yläkoulun opettajaksi Kontio-lahdelle. Seitsemän vuotta sitten hän siirtyi lukio-opettajaksi, viimeiset kaksi vuotta hän on ollut myös lukion apulaisrehtori.

– Halusin Kontiolahdelle töihin, koska tämä on minulle tuttu ja turvallinen ympäristö, nykyään Joensuussa asuva Koskela kertoo.

Ajoväylästä aulaksi

Arto Koskela kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1996, ja pohtiikin lukio-opiskelun muuttuneen paljon vuosikymmenien saatossa. Konkreettisin esimerkki on tiedonhaku: ennen luettiin fyysisiä kirjoja, nykyään vastauksia etsitään internetistä. Tänä päivänä myös tietolähteen luotettavuuden arviointi on tärkeää, aiemmin luotettavuutta ei juuri kyseenalaistettu.

Sattumalta Koskelan luokkahuone oli aikanaan koulun kirjasto. Muitakin muutoksia on tapahtunut: lukio ja peruskoulu ovat nykyään yhtenäinen rakennus.

– Ennen koulujen välissä oli pelkkä ylikulkukäytävä ja nykyisen aulan kohdasta pääsi ajamaan autolla.

Koskelan aikaan ylioppilaskirjoituksissa oli kaikkien lukuaineiden yhteinen reaalikoe, jossa kysymykset olivat nykypäivän ainekokeisiin verrattuna huomattavasti laajempia. Isoin ero on, että 90-luvulla kokeet kirjoitettiin käsin.

– Sähköisen ylioppilastutkinnon valmistelussa on enemmän töitä. Sen valmistelu aloitetaan viikkoja ennen kirjoituksia. Opettajan kannalta sähköisyys on hyvä, koska aiemmin meni tunteja koepapereiden järjestämiseen.

Pienessä on etunsa

Kontiolahden lukiossa on noin 200 opiskelijaa. Jokaisessa opetusryhmässä on noin 20 oppilasta.

– Se on tosi hyvä asia. Pienemmässä ryhmässä opettajalla on enemmän aikaa keskittyä opiskelijoiden auttamiseen, Arto Koskela pohtii.

Toisaalta pienessä lukiossa opettajia uskalletaan lähestyä avoimemmin kuin suurissa yksiköissä. Opiskelijat kertovat helpommin henkilökohtaisistakin asioista. Se voi nopeuttaa esimerkiksi opiskelijahuollon palveluihin ohjaamista, jos sellaiselle on tarvetta.

Koskelan mukaan oppivelvollisuusiän nosto on tuonut lukioon myös nuoria, joiden opiskelumotivaatio on hakusessa ja jotka ajattelevat käyvänsä koulua jonkun muun kuin itsensä takia.

– Onneksi lukiolaiset saa yleensä puhumalla ymmärtämään, että omaa tulevaisuutta varten täällä opiskellaan.

Tähtihetkenä kevätjuhla

Arto Koskelan mielestä parasta lukio-opettajan työssä on nähdä, kun opiskelijat valmistuvat.

– Valmistuneiden nuorten näkeminen on tämän työn tähtihetki. Silloin minun työni opettajana on tehty ja näkee, että se on tuottanut hedelmää.

Vuodet ovat jättäneet monia mukavia muistoja, vaan yksi nykylukiolaisten hehkuttama kokemus Koskelalta vielä puuttuu: Lapin leirikoulussa käyminen.

– Leirikouluja ei vielä minun lukioaikanani järjestetty, mutta ensi syksynä pääsen vihdoin kokemaan senkin, hän hymyilee.