Valokuitu yhä paremmin saatavilla
BLC Telecomin toimitusjohtaja Marko Jokela. Kuva: Suvi Palosaari
Savonlinnalainen BLC Telecom järjesti Kontiolahdessa valokuituillan viime tiistai-iltana. Yhtiö suunnittelee valokuituyhteyksiä eri puolille Kontiolahtea, ja sillä on meneillään asiakashankintavaihe kunnan alueella. Mikäli riittävää kysyntää löytyy, valmistuvat yhtiön valokuituhankkeet Kontiolahden kunnan alueella arviolta vuoden 2025 loppuun mennessä. Hankealue ulottuu Lehmon koulun eteläpuolelta Kylmäojalle, Uuuron kautta Kontiolahden asemankylälle, Kontioniemeen, Hovinmäkeen, Vaskelaan ja Kontiolahden kirkonkylään sen kappelihautausmaalle ja Saposenlahteen.