Helpotusta läheisille hankalassa tilanteessa
Laki edunvalvontavaltuutuksesta tuli voimaan vuonna 2007.
– 14 vuotta siitä meni, ennen kuin sain aikaiseksi itselleni sen tehdä, hymyilee Anneli Keronen.
Edunvalvontavaltuutus oli Keroselle tuttu asia entuudestaan, sillä hän oli tekemisissä niiden kanssa aiemmin työnsä puolesta. Oman valtuutuksen tekemisen hän kertoi kyllä olleen mielessä, mutta aina vaan jääneen.
– Sitten pari ystävääni pyysi, että auttaisin heitä tekemään valtuutuksen. Sanoin, että sillä ehdolla, jos rupeatte todistajiksi minun valtuutukseeni.
Edunvalvontavaltakirjan tekemisen yhtenä haasteena saattaakin olla se, että siihen tarvitaan kaksi esteetöntä todistajaa.
– Asia voi olla sen verran arka, ettei todistajia lähde naapurista kyselemään, ja saattaa olla, ettei siitä ystävienkään kanssa mielellään puhu, Keronen arvelee.
Keronen kuitenkin tietää, miten tärkeästä paperista on kyse.
– Olen nähnyt paljon tilanteita, joissa olisi auttanut paljon, jos edunvalvontavaltuutus olisi tehty. Esimerkiksi oma sukulaiseni joutui viisikymppisenä pahaan onnettomuuteen, se oli hankala tilanne.
Itse hän kokeekin tärkeimpänä asiana valtuutuksen teossa sen, että se helpottaa läheisten elämää tilanteessa, jossa on surua ja huolta muutenkin.
– Itsehän saatat sitten olla siinä kunnossa, ettet pysty edes harmittelemaan koko tilannetta.
Apua asiantuntijalta
Oman edunvalvontavaltuutuksensa Anneli Keronen kertoo olevan niin sanottu perusversio, jota hän on täydentänyt muutamilta osin, kuten oikeuttamalla valtuutetun myymään hänen omistamiaan kiinteistöjä. Keronen on myös lisännyt valtakirjaan toivomuksen, että lähipiiri keskustelee asioista ja mielipiteiden poiketessa hyväksyy valtuutetun päätöksen niin, että sopu säilyy.
– Meidän perheessä on hyvät välit. Mutta on kokemusta siitäkin, että vaikka perhe on yksimielinen, niin jostain se riidanpoikanen voi silti syntyä.
Edunvalvontavaltakirjan voi hyvin laatia itsekin, mutta Keronen suosittelee kääntymään asiantuntijan puoleen.
– Heillä on ajan tasalla olevaa tietoa ja siinä keskustellessa tulee käytyä läpi muitakin asioita, joiden tulisi olla hoidettuna.
Tärkeimpänä Keronen kuitenkin pitää sitä, että valtakirja ylipäätään on tehty. Hän muistuttaa, ettei se koske ainoastaan ikäihmisiä.
– Oman sukulaisen onnettomuus oli muistutus siitä. Netistä löytyy tietoa ja malleja valtakirjan tekoon vaikka kuinka paljon, hän vinkkaa.