play

Touhula muuttuu kunnan päiväkodiksi Kontiolahdella

Kuva: Kati Honkanen

Suvi Palosaari

Touhula Kontiolahden toiminta siirtyy kunnalle 1. toukokuuta. Samassa yhteydessä Touhulan toiminta Kontiolahdella päättyy.

– Touhula Kontiolahdella on erinomainen ja koulutettu henkilökunta, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä laadukkaan varhaiskasvatuksen eteen. Valitettavasti päiväkoti on toiminut jo pitkään vajaalla lapsimäärällä eikä toiminta ole ollut taloudellisesti kestävää, Touhulan aluejohtaja Helena Väisänen kertoo.

Muutoksen myötä Touhula Kontiolahden päiväkodin johtaja vaihtuu. Päiväkodin johtajana aloittaa Kontiolahden kunnan varhaiskasvatuksen esimies Pirkko Turunen. Liikkeen luovutuksella Kontiolahden kuntaan siirtyy 10 työntekijää.

Asiakkailta muutos ei edellytä toimenpiteitä, sillä lasten varhaiskasvatuspaikat säilyvät ennallaan. TouGo-sovelluksen käyttö päiväkodin toiminnassa päättyy tiistaina 30. huhtikuuta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta