Seurakunta tänään: Rukous ja usko

Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. (Ps. 25:1–2)

Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Kohtaamiseni kotikäynnillä tai vastaanotolla on lopuillaan. Tapaamani ihminen on kertonut minulle oman elämänsä iloista ja suruista. Hänen kanssaan on juuri jaettu syvää ahdistusta, pelkoja, toiveita ja kiitoksen ajatuksia. Nyt erotessamme kysyn, haluaisiko hän, että rukoilisimme vielä yhdessä?

Hyvin usein tuo ihminen vastaa kyllä ja niin hiljennymme yhdessä. Päätämme rukouksemme Herran siunaukseen. Rukouksessa luovutamme kaikki keskustelemamme asiat Jumalan huomaan. Rukouksessa mieli kevenee. Yhteinen rukous tuo iloa, lohtua, toivoa ja rauhaa elämän erilaisiin tilanteisiin. Silmäkulmaan voi nousta kyynel. Rukous koskettaa. Jumala hoitaa meitä.

Rukous on hiljaista viipyilyä Jumalan kasvojen edessä. Aina ei löydy sanoja rukoukselle. Aina ei ole helppoa rukoilla toisen ihmisen kanssa. On lohdullista, että Jumala näkee sydämemme salatuimpaan saakka ja Jeesus, suuri esirukoilija, rukoilee puolestamme taivaassa. Rukouksen suojiin saan laskea myös hänet, joka ei vielä Jumalan kasvojen eteen itse rohkaistu ja hänet, jolle yhteinen rukous tuntuu vielä vieraalta. Ehkä ensi kerralla voimme rukoilla yhdessä, tai sitten joskus myöhemmin.

Rukous ei ole taitolaji tai korulauseita, vaan lepoa Jumalassa. Jumala kuulee rukouksemme, hiljaisen huokauksemmekin. Sen Hän on luvannut meille. Ja Hän vastaa ajallaan ja tavallaan. Jumala tietää mikä meille on parasta. Lopuksi sanomme: tapahtukoon Sinun tahtosi, myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Elämämme on suuremmissa käsissä. Ole siunattu!

Miia Muhonen, diakoni, Kontiolahden seurakunta