Pääkirjoitus: Kömmähdyksiä
Viimeisimmällä viikolla useat seutumme asukkaat ovat saaneet poltella priimaa mutta erittäin halpaa koivuklapia edullisissa omakotitaloissa, ainakin jos on uskominen presidentinvaaleissa ehdolla ollutta kärkikaksikkoa. Siinä mielessä päättyneitä vaaleja voi jäädä kaipaamaan, että tällaiset yhteiskunnallista keskustelua herättelevät kömmähdykset todennäköisesti jäävät vähemmälle. Jääkäämme odottamaan ensi vuoden kuntavaaleja ja niissä esiin nousevia lentäviä lausahduksia. Olisi erittäin hyvä, että tenttaisimme päättäjiämme tiukoilla kysymyksillä muulloinkin kuin vain vaalien alla, sillä onhan tällaisilla tenteillä myös yleissivistävä vaikutus! Julkisista kömmähdyksistä huolimatta, presidentti on saatu valittua. Toivotamme menestystä tehtäviin maamme johtoon, ja toivottavasti näitä kommelluksia muistellaan tulevaisuudessa hymyssä suin!
Kömmähdyksiä sattuu kaikille, se on myönnettävä. Vaikka täällä toimituksessakin olemme hyviä tarttumaan epäkohtiin, sattuu ja tapahtuu meillekin. Esimerkiksi viime kesäkuun kesälehden kilpailussa pyysimme teitä lukijoita osallistumaan virhekilpailuun. Mikä oli lopputulos? Punakynä viuhui, sivukaupalla. Useimmiten bongattu virhe oli sellainen, jota emme olleet itse edes huomanneet. Kartonkikone oli muuttunut huolimattomuudessa kortonkikoneeksi. Epäonnistumisissa piilee viesti: harmittaa mutta ei harmita. Epäonnistumisten kautta voimme oppia!
Tällä viikolla lehtemme on tavallista paksumpi. Olemme tuottaneet iloksenne yhteisen talvisen lukupaketin Pogostan Sanomien ja Outokummun Seudun kanssa. Voi olla, että tästäkin numerosta löytyy muutama virhe, mutta siitä huolimatta toivon, että viihdytte lehden parissa ja kenties innostutte sen siivittämänä nauttimaan talven tarjonnasta. Kevätaurinko paistaa, ja hetken mielikin voi olla kevyt.