Tepon mökillä: Jouluvalmistelut olivat 1950-luvulla nykyistä työläämpiä ja fyysisempiä – sekä alkoivat huomattavasti aiemmin
Joulusauna oli jouluaaton tärkeimpiä asioita: isä ja äiti pesivät saunassa lapset vauvasta alkaen. Kuva: Suvi Palosaari
Mennään aikamatkalle Tepon mökille, vuoteen 1950. On joulun aika ja pääsemme kurkistamaan millainen oli joulu siihen aikaan mökissä, metsän keskellä, varsin lumisessa maisemassa. Meitä oli kaikkiaan kahdeksan siinä vaiheessa, isä ja äiti kuuden lapsen kanssa. Puitteet olivat varsin yksinkertaiset. Kaikki siinä yhdessä tuvassa. Kuitenkin kaikki tarpeellinen.