Tunnustuksia maanpuolustustyöstä
Karjalan Poikien Kilta järjesti itsenäisyyspäivänä juhlatanssiaiset, jossa killan tunnustuspalkinnon Mannerheim-patsaan sai vuodeksi haltuunsa Sotien 1939–1945 Kontiolahden perinnetoimikunnan puheenjohtaja Ilpo Saarelainen ja Kontioloikka oy:n toimitusjohtaja Jarkko Peiponen työryhmineen. Työryhmä on Saarelaisen ja Peiposen johdolla tehnyt arvokasta perinnetyötä Kontiolahden ja koko Pohjois-Karjalan alueen sotahistorian tallentamiseksi.
Samassa tilaisuudessa killan Oltermanniksi eli kunniajäseneksi nimitettiin eversti Matti Pitkäniitty, joka aloittaa Pohjois-Karjalan Rajavartioston komentajan tehtävissä 1. tammikuuta 2024.
Killan ansioristillä palkittiin entiset killan puheenjohtajat Ilpo Pohjola, Jyrki Huusko ja sekä entinen varapuheenjohtaja Pekka Laakkonen.
Kiltajääkäreiksi kutsuttiin pitkän vapaaehtoisen maanpuolustustyön tehneet Aune-Inkeri Keijonen, Pekka Nevalainen, Hannu P. Martikainen, Marko Tuovinen, Kari Sutinen sekä Ahti Karttunen.
Karjalan Poikien Kilta ry on pohjoiskarjalaisten maanpuolustusjärjestöjen yhteinen kattojärjestö. Sillä on jäsenenä 25 maanpuolustusjärjestöä, joissa on jäseniä yhteensä noin 5 900. Kilta kuuluu jäsenenä Maanpuolustuskiltojen Liittoon.