Elämää porojen ja luonnon ehdoilla: kotiseutu on antanut Tiia Karhapäälle hyvät eväät sopeutua pohjoiseen
Matkailuammatti vei enolaislähtöisen Tiia Karhapään Lappiin, mutta sattuma toi hänen tielleen Joensuun reissulla porotilallisen, Antti Nuorgamin. Nyt he asuvat Kaamasmukassa, lähellä Norjan rajaa. Kuva: Tiia Karhapää
Enolaislähtöinen Tiia Karhapää, 28, osasi epäillä jo matkailualalle opiskellessaan, ettei hänestä ole etelän eläjäksi. Sattuma vei hänet kuitenkin pohjoisemmaksi kuin hän itsekään osasi odottaa: hän asuu nyt Kaamasmukassa.
– Se kuuluu Utsjoen kuntaan, matkaa Norjan ja Suomen rajalle on vain 28 kilometriä, kertoo Karhapää.
Karhapää lähti pohjoiseen töihin Savukoskelle nelisen vuotta sitten. Yksi kotireissu muutti kuitenkin suuntaa.
– Tapasin Antin Joensuussa, ja siitä se sitten lähti. Nyt käyn töissä Ivalossa, työmatkaa on 110 kilometriä. Matka ei tunnu pitkältä, mutta yritän suunnitella vuorot niin, että voin olla välillä yötä hotellilla, kertoo matkailualalla jatkava Karhapää.
Karhapään puoliso Antti Nuorgam on porotilallinen, joten poronhoito ja arki eläinten kanssa ovat tulleet tutuiksi myös Karhapäälle.
Omasta arkityöstään huolimatta hän ottaa osaa poronhoitoon niin paljon kuin pystyy.
– Totta kai siinä oli paljon opeteltavaa, se koko elämäntapa, hetkessä, eläinten ja luonnon ehdoilla eläminen ja luonnonläheisyys. On ollut kuitenkin hienoa oppia, mistä ruoka tulee ja miten vanhaa, perinteistä elinkeinoa vielä harjoitetaan, Karhapää kertoo.
Erotuksissakin hän on jo kokenut tekijä.
– Ensimmäinen vuosi oli opettelua, porot vain vilistivät ja ihmettelin, miten Antti erotti siinä menossa omien porojensa korvamerkit, Karhapää naurahtaa.
Paljon tuttua
Vaikka Lappi luontoineen, maisemineen ja elämäntapoineen opetti Tiia Karhapäällekin paljon uutta, kokee hän, että kotiseutu Pohjois-Karjalassa antoi hyvät eväät sopeutua pohjoisiin oloihin. Hän näkee paljon samaa esimerkiksi sääoloissa.
– Toisaalta tunturissa sääolot saattavat vaihdella hyvin nopeasti. Joskus joutuu tunturissa odottelemaan tunteja näkyväisyyttä estävän sumun hälvenemistä, mutta siihen vain pitää varautua, Karhapää sanoo.
Räkkäaikakaan ei häntä hirvitä.
Porotilalliselle porot ovat elinkeino, eivät lemmikkejä, mutta joskus Tiia Karhapää saattaa napata soman vasan hetkeksi kainaloon. Kuva: Tiia Karhapää
– Itikoita on Pohjois-Karjalassakin, niihin olin jo tottunut, Karhapää toteaa.
Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa, olipa kylä missä ilmansuunnassa tahansa.
– Ensi kertaa kauppaan mennessäni huomasin, että kaikki tiesivät nimeltä, kuka minä olen.
Uusi kieli
Kaamasmukkaan on Enosta matkaa noin tuhat kilometriä. Se on pysähdyksineen yli puolen päivän rupeama.
– Kun käydään täällä, ollaan sitten perillä noin viikko. Antillakin on äitinsä kautta pohjoiskarjalaisia sukujuuria, siksi minun pohjoiskarjalainen murre on hänelle tuttua.
Karhapää opettelee kuitenkin aivan uudenlaista kieltä, saamea.
– Ihailen Antin mummoa, hän asuu lähellämme ja on tärkeä meille kaikille. Tahdon opiskella saamea, että voin puhua sitä hänen kanssaan.
Vielä pohjoisemmaksi
Tiia Karhapää kokee sopeutuneensa ja kotiutuneensa pohjoiseen. Jopa niin hyvin, että ei usko enää etelämmäksi muuttavansa.
– Jos johonkin pitää lähteä, niin pohjoisemmaksi. Tosin siellä on vastassa Norja!
Pohjoisessa häntä viehättää elämän seesteisyys, rauhallisuus ja yhteisöllisyys, joka on osa poronhoitoa.
– Ei siellä sovita vierailuaikoja, mennään ja tullaan taloon kun sopii, eikä kukaan ihmettele, Karhapää sanoo.
Kiireistäkin arkea hän saa kokea matkailutyössään.
– Koronan jälkeen Lapin-matkailu on ollut jatkuvassa nosteessa. Aasian maat, esimerkiksi singaporelaiset, ovat todella löytäneet Lapin kohteet.
Hän uskoo, että siitä olisi siivua otettavissa myös Pohjois-Karjalaan.
Tiia Karhapää osallistuu poronhoitoon niin paljon kuin arkityöltään ehtii. Nämä porot hän kuvasi Ailigastunturin juurella. Kuva: Tiia Karhapää
– Hyvällä markkinoinnilla sieltä tultaisiin maistelemaan karjalanpiirakoita ja nauttimaan luonnosta Joensuun seudullekin.
Ulkoilmaelämää
Kaamasmukassa ei ikätovereita ole paljon, mutta on kuitenkin.
– Ja tietysti työn kautta on ystäviä.
Huvituksiakin löytyy, Ivalossa on elokuvateatteri.
– En tosin ole siellä vielä käynyt. Elokuvien katsominen on suoratoistopalveluiden myötä niin helppoa omalta sohvalta.
Sohvaperunaksi hän ei kuitenkaan helposti jää.
– Elän aktiivista ulkoilmaelämää, meidän työt ovat ulkona ja saatan päivässä olla kymmenenkin tuntia ulkona, pihahommissa tai pilkillä, Karhapää sanoo.
Vaikka koti on nyt pohjoisessa, on Pohjois-Karjalassakin asioita, joita Karhapäälle tulee joskus ikävä.
– Karjalanpiirakoita on joskus ikävä.
