Kajastukselle kauden ensimmäinen tappio
Kajastukselle tuli kauden ensimmäinen tappio, kun sillä oli Kiteellä pelatussa ottelussa vastassa sarjakärki PeTo. Ottelun ensimmäinen erä alkoi heti Kajastuksen ylivoimalla, josta ei syntynyt maalia. Tämän jälkeen molemmilla joukkueilla oli loistavia maalipaikkoja, mutta kummankaan joukkueen maalivahti ei päästänyt yhtään kiekkoa taakseen. Ensimmäiselle erätauolle mentiin lukemissa 0–0.
Toista erää kerkesi kulua viisi minuuttia, kun ottelun avausmaali syntyi Pedolle alivoimalla. Tämän jälkeen Pedon pelaaja otti 5+20+20 rangaistuksen ja Kajastus pääsi ylivoimalle viideksi minuutiksi. Ylivoima kerkesi vanheta 17 sekuntia, kun Kajastuksen Miika Naumanen laukoi kiekon reboundista verkkoon. Erän viimeisellä minuutilla PeTo onnistui vielä kerran maalinteossa ja erätauolle mentiin lukemin 2–1.
Kolmannen erän alussa Kajastus sortui ottamaan jäähyn, jonka aikana PeTo onnistui lyömään taululle lukemat 3–1. Erän puolivälissä Kajastuksen Mika Korhonen onnistui tekemään tärkeän kavennusmaalin. Kajastuksen kavennuksesta ei pelikello kerennyt kuitenkaan vanheta kuin kaksi minuuttia, kun PeTo pääsi taas kahden maalin karkumatkalle.
Erän lopussa Kajastus haki vielä maalia kuudella kenttäpelaajalla, mutta tällä kertaa se ei tuottanut tulosta. PeTo onnistui viimeistelemään ottelun viimeisen maalin tyhjiin. Ottelu päättyi lukemiin 5–2.
Kajastuksen maalilla torjuneelle Pekka Pakariselle kertyi 52 torjuntaa.
Kajastus pelaa seuraavan kerran 9. joulukuuta Kontiolahdella, jolloin vastaan asettuu KK-81.