Vuosien virrasta: laajakaistayhteydet hyvällä mallilla
Vuosien virrasta -palstalla kerrotaan kuulumisia Pielisjokiseudun levikkialueelta 10, 20 ja 30 vuotta sitten.
Pielisjokiseutu 31.3.1994
Kontiolahdella useita tietöitä
30 vuotta sitten Pielisjokiseudussa kerrottiin, ettei nurinoin hyväksytty ja pelätty Pohjois-Karjalan tiepiirin sulauttaminen Savo-Karjalan tiepiiriin näytä ainakaan kokonaan sulkevan tierahoja lääniin tiputtavia hanoja. Kontiolahden näkökulmasta katsoen tulevan kesän nähtiin olevan tierakennushankkeiden osalta varsin vilkas. Työt olivat käynnistymässä tai jatkumassa kuudessa eri hankkeessa. Tierakennusrahaa Kontiolahteen satsattiin kuluvalle vuodelle noin 9,9 miljoonaa markkaa.
Pielisjokiseutu 29.3.2004
Laajakaistayhteydet hyvällä mallilla
Pielisjokiseutu uutisoi 20 vuotta sitten, että Kotikaupungin Puhelin oy:n laajakaistapalvelun ulottuvissa ovat jo kaikki Joensuun kaupungin alueen taloudet sekä muun muassa Kontiolahden ja Enon kuntien alueelta lähes 90 prosenttia talouksista. Yhtiö halusi näin vastata omaehtoisesti vuoden alussa julkistetun kansallisen laajakaistastrategian haasteeseen, jonka mukaan laajakaistayhteydet tulisi olla kaikkien talouksien ulottuvilla vuoden 2005 loppuun mennessä. Enossa yhteydet olivat kuluvan vuoden aikana laajenemassa kunnan itäosiin ja Kontiolahdella pohjoisosiin.
Pielisjokiseutu 3.4.2014
20 vuotta karvoihin katsomatta
Kymmenen vuotta sitten Uimaharjun koiraklubi ry vietti 20-vuotisjuhlavuottaan, kertoi Pielisjokiseutu. Vuonna 1994 perustetun koiraklubin toimintaan olivat kuuluneet alusta asti koirien koulutus- ja näyttelyharjoitukset sekä tottelevaisuus- ja palveluskoirakokeet. Koiraklubi vuokrasi Enon kunnalta Honkavaaran juurelta maapalan, joka kunnostettiin koulutuskentäksi. Enon kunta peri alueesta muodollista vuokraa, viimeisinä aikoina yhden euron vuodessa. Joensuuhun liityttäessä hinta pompsahti viiteen kymppiin, mutta klubilaiset eivät siitä valittaneet – pääasia, että kenttä oli olemassa. Merkkivuotta oli tarkoitus juhlistaa muun muassa järjestämällä kesän alussa juhlamätsäri eli leikkimielinen koiranäyttely.