Hiil oy:ssä rakennusalan ja puuteollisuuden sivuvirtoina syntyvä puu saa jatkoaikaa hiiltämällä
Toistaiseksi Kontiorannassa toimivan Hiil oy:n tuotantokoneisto on rakennettu konttiin. Yrittäjät Miikka (vas.) ja Joona Kotilainen kertovat, että yksittäisen puun hiillytysprosessi on ohi nopeimmillaan muutamassa minuutissa. Pintakäsittelyltään valmiin tuotteen tekemiseen menee muutama tunti. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Kolmisen vuotta sitten Puuartistina tunnetulta kontiolahtelaiselta Miikka Kotilaiselta kysyttiin, miten Väyläviraston siltatyömailta ylijäänyttä puuta voisi hyödyntää. Syntyi idea, joka johti veljesten Miikka ja Joona Kotilaisen kierrätettyjä lautoja ja -lankkuja polttamalla pintakäsittelevän Hiil oy:n perustamiseen tammikuussa 2023.