Saara Sorjonen tarhaa Ahvenisella maatiaisrotuisia mehiläisiä
Saara Sorjosella on tällä hetkellä tummia mehiläisiä muutamassa pesässä. Tänä kesänä hän miettii, muuttaisiko suurimman osan tarhansa noin paristakymmenestä pesästä mustiksi. Kuva: Satu Niskanen
Pohjoismainen tumma mehiläinen, Apis mellifera mellifera, joka tunnetaan myös mustana mehiläisenä, levittäytyi viimeisimmän jääkauden jälkeen pohjoiseen aina eteläiseen Ruotsiin ja Norjaan asti. Suomeen se tuotiin 1700-luvulla, ja tästä alkoi mehiläistarhaus maassamme.
Tumma mehiläinen oli 1800-luvulla välillä maailman laajimmalle levinnyt ja runsaslukuisin mehiläisrotu, kunnes 1800-luvun loppupuolella pohjoiseen alettiin tuoda myös muita mehiläisrotuja.
Tällä hetkellä suurin osa Suomen mehiläisistä on italialaista alkuperää. Italialaiset ovat lauhkeita sekä helposti käsiteltäviä, ja ne keräävät tehokkaasti mettä.
Pohjoiseen ilmastoon sopeutunut tumma mehiläinen on alkanut kuitenkin taas herättää ominaisuuksiensa vuoksi kiinnostusta. Se selviytyy hyvin kylmästä talvesta ja kerää mettä kanervakasveista. Saara Sorjonen on tarhannut niitä vuodesta 2019 Ahvenisen ympäristössä.
Hauskoja hoidettavia
Pohjoismaisista tummista mehiläisistä Saara Sorjonen kiinnostui niistä luettuaan. Ensimmäiset tummat mehiläisensä hän kertoo ostaneensa toimintaansa lopettelevalta polvijärveläiseltä tarhaajalta.
– Ajattelin, että kokeilen. Sitten näkisin, millaisia ne ovat. Ne ovat nyt kolme kesää minulla olleet, ja olen kovin kiintynyt niihin.
Ne ovat nyt kolme kesää minulla olleet, ja olen kovin kiintynyt niihin.Saara Sorjonen
Tummien mehiläisten käyttäytyminen ja vuosittainen rytmi poikkeavat italialaisesta. Ne ovat Sorjosen mielestä kiinnostavia ja myös hauskoja hoidettavia.
– Kun menee tarhalle, ei koskaan tiedä, mitä sieltä löytyy.
Omatoimiset tummat mehiläiset tarvitsevat paljon tilaa ja alkavat esimerkiksi helposti rakennella niin sanottuja villirakenteita, eli omia rakennelmiaan erikoisiin paikkoihin.
Mustassa yhdyskunnassa on vähemmän jäseniä kuin italialaisessa, mutta niiden tilantarve on suurempi. Jos on ahdasta, ne alkavat parveilla ja rakennella itselleen lisätilaa.
Ne ovat vilkasliikkeisiä, mutta Sorjosen mukaan hänen mehiläisensä ovat esimerkiksi ukkosella italialaisia lajitovereitaan rauhallisempia.
– Minulla ei vielä ole mustista kuollut yhtään pesää talvella. Ne syövät myös talvella vähemmän ruokaa, koska niitä on pesässä vähemmän.
Suurin osa pesistä mustiksi
Mehiläispesiä Sorjosella on parisenkymmentä. Niistä kahdessa on musta emo, joka on pariutunut mustan kuhnurin kanssa, ja niiden jälkeläiset ovat mustia. Lisäksi osassa pesiä musta emo on pariutunut vapaasti.
– Jälkeläisistä vain kuhnurit eli poikamehiläiset ovat varmasti mustia. Mehiläiset periytyvät sillä tavalla hassusti, että kuhnurilla ei ole isää, vaan se on hedelmöittymättömistä munista tullut. Tytöt saattavat siis vapaasti pariutuneissa olla sekarotuisia, mutta kuhnurit ovat samaa rotua kuin emo.
Aiemmin Sorjosen tummat mehiläiset ovat olleet omalla tarhallaan kauempana muista mehiläisistä, mutta polttoaineen hinnan kallistumisen takia ne piti siirtää samaan paikkaan muiden pesien kanssa. Tänä kesänä hän miettii, olisiko vaihtoehtona muuttaa suurin osa pesistä mustiksi.
Sorjosen tilaa ympäröi kukkaketojen sijasta metsä, ja tumma mehiläinen osaa hyödyntää sen kasveja meden keräyksessä. Häntä motivoi myös mahdollisuus olla mukana säilyttämässä alkuperäisrotuisen mehiläisen kantaa.
Mukana säilyttämässä maatiaisrotua
Luonnonvarakeskus Lukella on käynnissä geenivaraohjelma, jossa maamme maatiaisrotuisilta eläimiltä kerätään geenejä geenipankkiin. Maatiasrodut ovat aikojen saatossa syrjäytyneet jalostettujen rotujen tieltä tuotannon tehokkuusvaatimusten takia.
Muun muassa maatiaiskanan ja suomenhevosen ohella mukana ohjelmassa on myös pohjoismainen tumma mehiläinen. Sorjonen kertoo ilmoittaneensa myös omien pesiensä tiedot ohjelmaan.
– Ideana on säilyttää geeniperimää, koska ei ikinä tiedä, mihin sitä tarvitaan. Siellä saattaa olla aineksia, joita ei enää löydy jalostetuista roduista. Kun jalostetaan, halutaan tiettyjä ominaisuuksia, ja myöhemmin saatetaan huomata, että jotain muita ominaisuuksia olisikin tarvittu.
Ideana on säilyttää geeniperimää, koska ei ikinä tiedä, mihin sitä tarvitaan.Saara Sorjonen
Pohjoismaisen tumman mehiläisen hoitajia on Suomessa parisenkymmentä, ja mehiläiskuntia muutamia satoja. Merkkioikeutta viralliseen tumman mehiläisen hunajanmyyntiin valvoo Suomen tumman mehiläisen hoitajat ry.
Sorjosella ei merkkioikeutta vielä ole, mutta hän erottelee eli linkoaa jo tumman mehiläisen hunajan erikseen. Merkillä myyviä tarhaajia on maassamme vain muutamia.
Tumman mehiläisen hunaja ei eroa maultaan muiden rotujen keräämistä. Maun määrää Sorjosen mukaan se, mistä kasveista mesi on kerätty. Tähän asti hän on myynyt tuottamansa hunajan kotoa käsin, Punasella Talolla ja joulumyyjäisissä.
Lähteet: Suomen tumman mehiläisen hoitajat ry, Luonnonvarakeskus Luken säilytysohjelmat
