Konsulttiyhtiö ehdotti yhtiöiden tarkastelua
Osana talouden sopeutusta konsulttiyhtiö FCG oy on selvittänyt, kuinka Joensuun kaupunki voisi järjestää omistamiaan yhtiöitä tehokkaammin. Selvityksessä suositellaan yhtiöiden yhdistämisiä sekä osinkojen nostamista ja vuokrien tarkastamista.
Ehdotusten tuomat taloudelliset vaikutukset ovat yhtiöiden järjestelyiden osalta vuosittain lähes 1,9 miljoonaa euroa ja kertaluontoinen osinkoeä toisi kaupungille 1,5 miljoonaa euroa. Taloudelliset vaikutukset on tuotu julki jo aiemmin ja laskettu osaksi talouden sopeutuksen kokonaisuutta.
Joensuu omistaa useita yhtiöitä joko kokonaan tai osittain. Merkittäviä tytäryhtiötä ovat kiinteistöyhtiöt Joensuun Kodit oy, Opiskelija-asunnot oy Elli ja Joensuun Yrityskiinteistöt oy sekä Business Joensuu oy ja Karelia Ammattikorkeakoulu oy. Lisäksi kaupungilla on omistuksia pysäköintiyhtiöissä, Polkassa ja Puhaksessa.
– Kaupunki omistaa kahdeksan yhtiötä kokonaan ja lopuissa on muitakin omistajia. Omistus on sirpaloitunut ja konsernirakenne on hajanainen. Tilanne on syntynyt historian saatossa ymmärrettävistä syistä, mutta pirstaleisuus ei ole tehokkain tapa. Talouden sopeutuksessa on syytä tarkastella, olisiko konserni mahdollista järjestää taloudellistesti toimivammalla tavalla, selvittää Joensuun kaupungin kansliapäällikkö Jenni Jokela kaupungin tiedotteessa.
Yhdistämisiä, myyntejä ja ostoja
FCG:n selvityksessä ehdotetaan, että kaupunki myy Itä-Suomen Liikuntaopisto oy:n eli ISLO:n osakkeet kokonaisuudessaan Karelia-ammattikorkeakoululle, Joensuun Kodit ja Elli fuusioidaan yhdeksi yhtiöksi ja Tiedepuiston omistus ja toiminta siirretään Business Joensuulta Yrityskiinteistöille. Tiedepuiston siirto edellyttää, että kaupunki ostaa pienosakkaiden osuudet Business Joensuusta.
Selvityksessä ehdotetaan, että pysäköintiä varten perustetaan uusi yhtiö ja pysäköintitoiminta eriytetään kiinteistöjen omistuksesta. Polkan osalta FCG suosittaa pikaista neuvottelua hyvinvointialueen kanssa yhtiön hinnoittelukäytännöistä tai yhtiöstä irtautumista.
Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilän mukaan ehdotetut toimet ovat monen mutkan takana.
– Talouden sopeutuksessa joudutaan mylläämään läpi koko kaupungin toiminta kouluja ja päiväkoteja myöten, joten nyt on oikea aika ratkaista myös yhtiöiden järjestelyt, Penttilä toteaa.
Konserniselvitystä esiteltiin Joensuun kaupungin omistajaohjausjaostolle maanantaina 6. toukokuuta. Seuraavaksi jaosto kuulee yhtiöiden toimitusjohtajia. Yhtiöjärjestelyistä päätetään myöhemmin hallintosäännön mukaisesti. Valtuusto tekee yhtiöjärjestelyihin koskevat periaatelinjaukset kesän jälkeen.