Joensuun talousarvio alijäämäinen
Joensuun kaupungin peruskaupungin talousarvion mukainen alijäämä on 21,2 miljoonaa euroa. Joensuun Vesi ja rahastot mukaan lukien talousarvio on 16,3 miljoonaa alijäämäinen. Talous heikkenee voimakkaasti viime vuodesta verotulojen ja valtionosuuksien tason vakiintuessa sote-uudistuksen jälkeiselle pysyvälle tasolle.
Käyttötalouden talousarvio on maaliskuun lopun ennusteen mukaan toteutumassa. Viime vuoden toteutuma jäi käyttötalouden osalta kokonaisuutena kuusi miljoonaa euroa arvioitua pienemmäksi, mitä selittävät osin kertaluontoiset tekijät. Käyttötalouden toteutumista arvioitua pienempänä tukevat osaltaan myös talouden sopeuttamistoimenpiteet, joista osa toteutuessaan pienentää jo kuluvan vuoden menotasoa.
Verotulokertymä on tammi–maaliskuussa 33 prosenttia edellisvuotta matalammalla tasolla. Valtionosuuksia on kertymässä hieman yli 39 miljoonaa euroa, mikä on noin 0,4 miljoonaa talousarviossa arvioitua vähemmän.
Joensuun Vesi -liikelaitoksen ja rahastojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Kokonaisuutena arvioidaan, että talousarvio on toteutumassa.
Henkilötyökuukausia kertyi maaliskuussa 2 231, mikä on 103 vähemmän kuin edellisvuonna. Erityisesti vähennys näyttäytyy määräaikaisuuksissa, eli sijaisuuksia ja lyhyitä määräaikaisia työsuhteita on toteutunut vähemmän.
Joensuun kaupunginvaltuusto merkitsi osavuosikatsauksen tiedokseen 29. huhtikuuta.