Lukijan runo: Kevään koittaessa
Kuva: Juha Pitkänen
Kevään koittaessa talviraukka parahtaa, kun lämpöaaltoon luminensa karahtaa.
Silloin talvi vallan kyyneliin puhkee, on seurauksena kevättulva uhkee.
Se puhdistaapi lumen alta paljastuneet saastat.
Näin luonnonkierto vääjäämättä jatkuu. Maamiehen selkä ihan pellollansa notkuu.
Hän taustallansa kuulee kyllä peipposen ja kiurun raikkaat laulut, mutta hänellä on edessänsä totisemmat taulut.
Olis pelto saatettava hyvään kylvökuntoon, kyntäen, äestäen ja lannoituksin, jotta joskus saatais’ korjatuksi kesän sato. Siitä täyttyis’ sitten laari sekä lato.
Keväällä monilla muillakin on huolta, kaiken ihanuuden rinnalla, kun tarkastelee vakavampaa puolta.
Tuliko puurtamisen palkaks’ valkolakit, vaiko sitten pakit?
Onko tiedossa nyt kesätöitä, ettei tarvitsisi kiristellä vöitä?