Seurakunta tänään: Tekstejä omasta elämästä
Paljon on pyörineet elämäsi rattaat ja tuonut nyt perheen lisäksi ympärillesi rakkaat.
On vierelläsi Pentti, Veikko ja Tuomo, joista pienin sanoi kerran ”te on vähän huono”.
Paikalla on myös Sisko, Kirsti ja Pumpula, jos muistan oikein, taisi ukki niin äitiäni kutsua.
Kun suljette silmänne ja annatte ajatuksen kiitää, tunnette ehkä
kuinka jostain kaukaa vielä yhdet rakkaat terveiset paikalle liitää.
Sisaruksilla näillä on jo harmaita hapsia ja on paikalla myös heidän lapsia.
Eli täyttäessäsi nyt 60 vuotta, ei suku tää juhli suotta.
On kaikilla ollut osallaan elämä rikas ja toinen on toiselleen erittäin rakas.
Ja kun jatkatte samaan malliin, annatte meille nuoremmille mallin kalliin.
Vuosien varrella nämä minun tekstini ovat käsitelleet useita aiheita. Muun muassa Jumalan silmissä kaunis - entäpä omissa, Äidille!, Isä, mulla pullopostia ois…, Yhdessä on hyvä olla, Kaikella on aikansa ja paikkansa, Tunteet/rakkauden kärsivällisyys, Saman taivaan alla, Nyt teillä on mahdollisuus vaikuttaa, Kevättä rinnassa, Suuremman suojassa ja monta muuta sillä hetkellä polttavaa Virpin elämän puheenaihetta. En ole koskaan osannut ajatella kirjoittavani suoraan kyseisen viikon kirkollisesta aiheesta, vaikka tämä lienee ollut ajatus.
Minä olen ammentanut tekstiä omasta elämästäni ja kokemuksistani. Tänään ajattelin, että vilkaisen mitä kaikkea on tullut kirjoitettua ja poikisiko siitä joku viimeisen tekstin aihe. Nämä Pielisjokiseutuun kirjoittamani tekstit siis heijastavat jokainen minun sen hetkisiä ajatuksiani ja mielenmaisemaani. Jotain on ehkä oppinut ajattelemaan toisin ja jotkut asiat ovat entistä kirkkaampina mielessä, mutta lopputulema on sama – näitä on ollut kiva kirjoittaa.
Yllä oleva teksti ei ole koskaan ollut lehdessä. Sen kirjoitin aikanaan enoni syntymäpäiväkorttiin. Niin kuin kaikki kirjoitetut tekstit kertovat sen hetkisestä ajasta, myös tuo teksti kertoo karun totuuden tästä ajasta. Tuolloin vuonna 2003 olivat äiti ja sisaruksistansa vielä seitsemän elossa, nyt vain neljä. Kyseinen eno soittelee hoivakodistaan useaan kertaan päivässä, kun ei muista tunti takaperin soittaneensa. Mallin kalliin olemme oppineet ja jaksamme aina hänen kanssaan hetken keskustella, huolimatta siitä, että puhelu saattaa olla se viides siihen aamupäivään. Kaikella on siis aikansa – muisteluilla, puheluilla, teksteillä ja niiden loppumisella.
Kiitos kanssaelämisestä ja juttujeni lukemisesta. Aurinkoista syksyn, vuoden, elämän ja niin edelleen jatkoa jokaiselle lukijalle.
