Vuosien virrasta: haja-asutusalueiden taloista puuttui numerokylttejä, Vierevänniemen eroosio jatkui ja Höytiäiselle perustettiin oma yhdistys
Palstalla kerrotaan, mistä Pielisjokiseudussa uutisoitiin kymmenen, 20 ja 30 vuotta sitten.
Pielisjokiseutu 18.7.1994
Haja-asutusalueilla puutteita kylteistä
Numerokylttien hankkimisessa haja-asutusalueiden kiinteistöihin oli Enossa vielä jonkin verran puutteita, kertoi Pielisjokiseutu 30 vuotta sitten. Kunnan kaikki tiet haja-asutusalueita myöten oltiin viitoitettu parisen vuotta aiemmin, eli kaikki tiet oli nimetty ja teille oli hankittu nimiviitat.
Talojen numeron kertovien kylttien hankinta oli kiinteistönomistajan vastuulla, joskin kyltit eivät olleet pakollista. Numeroiden asentamista kuitenkin suositeltiin, sillä sen avulla esimerkiksi viranomaisten oli helpompi tarvittaessa löytää oikeaan taloon.
Pielisjokiseutu 19.7.2004
Vierevänniemen eroosio jatkui
20 vuotta sitten uutisoitiin, että Kontiolahden Vierevänniemen uimaranta oli jäänyt vähäiselle käytölle uijien siirryttyä sataman seudulle.
Kesän kovat sateet olivat lisänneet entisestään veden ja tuulen aiheuttamaa kulutusta rannalla. Maa-ainesta oli syöpynyt veteen ja kantoja monihaarasine juurineen on paljastunut hiekasta rannan tuntumassa.
Hiekan valumista veteen oli yritetty estää jo 1980-luvulla rakentaen rantaan kivistä, betonista ja puusta esteitä. Veteen oli ajettu myös kiviä ja maa-ainesta nostettu rannalle. Rakenteet eivät kuitenkaan olleet kestäneet talvella jään painetta, vaan ne rikkoutuivat.
Pielisjokiseutu 17.7.2014
Mopoliikenne siirrettiin ajoradoille
Kymmenen vuotta sitten Pielisjokiseutu kertoi, että Höytiäisen ja ympäristön kunto oli herättänyt siinä määrin laajaa huolta ranta-asukkaiden ja käyttäjien keskuudessa, että järvelle oli päätetty perustaa oma tukiyhdistys, Pro Höytiäinen.
Yhtenä huolena etenkin Höytiäisen pohjoisosan ranta-asukkaiden keskuudessa oli huono vedenlaatu. Lisäksi järven jokaiselta rannalta oli toivottu järven Höytiäisen kunnostamista ja virkistysmahdollisuuksien entistä parempaa hyödyntämistä.
Yhdistyksen perustamisen tavoitteena oli keskittää asioiden hoitaminen yhdelle taholle sekä mahdollistaa erilaisten rahoitusten hakeminen.