Mahdollisuus itsehoitoon taattava
Esitetyt lakimuutokset murtavat iäkkäiden ja monisairaiden elämän. Väestömme keski-ikä on yksi maailman korkeimmista. Tällä hetkellä lähes joka neljäs suomalainen on täyttänyt 65 vuotta. Maamme väestön ikääntyminen nopeutuu lähivuosina, jolloin erityisesti 75 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa voimakkaasti. Ikääntyminen lisää hoidon ja hoivan tarvetta, sillä sairastavuus yleistyy ja lisäksi toimintakyky heikkenee lisäten muun muassa kaatumistapaturmien riskiä.
Luustoliitto osteoporoosia sairastavien potilasjärjestönä on huolissaan tilanteesta. Hallitusohjelmassa on paljon hyviä kirjauksia esimerkiksi ennaltaehkäisyn merkityksestä, ikäihmisten ja monisairaiden huomioimisesta sekä lääkkeiden omavastuun kehittämisestä. Vaikuttaa siltä, että nuo kirjaukset on unohdettu ja tilanne on karannut käsistä: sote-menoista etsitään pikavoittoja kustannusten nopeaksi hillitsemiseksi ja ehdotetaan ratkaisuja, jotka vain pahentavat kustannusten kasvua ja potilaiden hätää. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat asiakasmaksujen sekä lääkekorvausten omavastuuosuuden korotustavoitteet, jotka ovat romuttamassa monien monisairaiden ja ikääntyneiden mahdollisuuksia hoitaa itseään.
Suunnitellut korotukset iskevät raskaimmin iäkkäisiin monisairaisiin ja vähätuloisiin ihmisiin. Monet iäkkäät eivät nykyisinkään pysty ostamaan heille määrättyjä lääkkeitä. Maksujen korotus johtaisi väistämättä siihen, ettei lääkärille hakeuduta ajoissa ja että lääkehoidon aloitus myöhästyy, tai pahimmassa tapauksessa hoitoa ei aloiteta lainkaan. Asiakasmaksujen ja lääkekorvausten omavastuuosuuden korotukset eivät tosiasiassa tuo säästöä hyvinvointialueille. Jos potilaat eivät pysty hoitamaan itseään, siitä seuraa terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hoivapalveluiden tarpeen ja samalla kustannusten kasvu. Nopeasti kasvavaan ikääntyneiden joukkoon on tärkeää panostaa. Tukemalla ikääntyneiden toimintakykyä ja tarjoamalla heille mahdollisuus hyvään hoitoon voidaan vähentää yhteiskunnan turhia ja raskaita hoidon ja hoivan kuluja sekä parantaa ikääntyvien ihmisten mahdollisuutta selviytyä arjen haasteista itsenäisesti omassa kodissaan.