play

Tietämys Suomen metsistä ohutta - silti EU:ssa valmistellaan ennallistamisasetusta, joka vaikuttaisi Suomen metsätalouteen isolla kädellä

Maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Huttunen (kesk.) ja maakutajohtaja Markus Hirvonen muistuttavat, että kansallisilla parlamenteilla on vielä sanottavansa sanottavana ennallistamisasetukseen. Kunhan vain Suomi muodostaisi kantansa.

Toimitus

EU:n metsäasiat ovat nyt kovasti tapetilla Suomessa, vaikka ne eivät itse asiassa kuulu Euroopan unionin toimivaltaan. Unionin suunnittelemat toimet luonnon monimuotoisuuden rapistumisen ja ilmastokriisin ratkaisemiseksi sukeltavat myös metsäpolitiikkaan.