Kolumni: Metsä vastaa, kun sinne huutaa

Kun pää työpäivän jälkeen huusi hoosiannaa ja keho liikettä, riensin metsään ja poimin kaksi sangollista mustikkaa. Kun vauva-arki väsytti, menin pienokaisen kanssa metsään ja nukahdin männyn juurelle vauvan imiessä rintaani ja muurahaisten kutittaessa kasvojani. Kun kuulin isäni tekevän kuolemaa, juoksin metsään ja huusin tuskaani metsän puille.

Nämä metsäretket ja -hetket vuosien takaa muistuttavat, miten usein metsä on tarjonnut lohtua, turvaa, liikuntaa ja keinon rauhoittua elämän myrskyissä. Niin ja evästä – mättään täydeltä sinistä, punaista ja kullankeltaista vatsan pohjalle ja pakastimeen. Luontoäiti on antanut usein vastauksia silloin, kun itsellä niitä ei ole ollut. Nuorena tyttönä vein Kolvanan Uuron kieroille kinttupoluille erään poikaystäväkandidaatin. Komia oli ja hyvin koulutettu, mutta ei vinkumatta kestänyt kallioisessa kivilouhikossa kahdeksaa kilometriä. Peli oli sillä selvä – kloppi sai suosiolla jäädä kaupunkilaistyttöjä riiaamaan.

Metsänhoitoakin on tullut harjoiteltua. Viime toukokuussa pääsin istuttamaan kuusentaimia Vuonislahteen, jossa hikisen urakan päätteeksi kohtasin karhun. Siinä sitten katselin kannonnokasta kontion tähdittämää luontoliveä käen kukkuessa taustalla kevättä. Ei pöllömpi muisto.

^{Metsänistuttamisen} jalon taidon opin teininä. Isovanhempani omistivat metsää ja halusivat elinaikanaan opettaa seitsemän lastaan ja 15 lastenlastaan metsää hoitamaan. Olisimmehan joskus tulevia metsänomistajia. On meillä suvussa ihan kirjaviisauttakin asiasta, sillä enoni on metsätohtori. Monet kerrat tätini ajoivat puolisoineen ja lapsineen eteläisestä Suomesta itään metsätöihin. Kun koko kovaääninen katras oli saatu oikealla metsäpalstalle, jäi huonojalkaisin tuuhean kuusen katveeseen muonituspuolta pyörittämään. Osa tädeistäni ja heidän puolisoistaan tarttui raivaussahaan, osa istutusputkeen. Osa lapsenlapsista juoksi taimet ojossa hakkuuaukiolle pujotellen niitä putkiin. Myöhemmin poljimme heinää taimien ympäriltä.

Itse viihdyin metsäpuuhissa, sillä joukossa vitsit huononivat, eikä illalla tarvinnut unta kysellä. Mukava oli myös kuunnella, kun mummi evästauolla voileipää ojentaessaan lauloi Kultaisesta nuoruudesta. Sen muistan ärsyttäneen, kun kaikkia kynnelle kykeneviä serkkuja ei työleirillä näkynyt. Pidin heitä laiskiaisina.

Metsänhoitotyöt olivat myös oiva keino sukumme sulhasehdokkaiden testaamiseen. Näki kutakuinkin heti, oliko kyseessä mies vai marjanpoimija, kun laittoi äijän istuttamaan tuhat tainta armottomaan auringonpaahteeseen tai lähetti jantterin raivaussahaan valjastettuna keskelle taistelutannerta tolkuttomaan tihkusateeseen. Ei ollut monestakaan talvelle jätettävää.

_{Kirjoittaja on kontiolahtelainen luonnonlapsi.}