Paikallishistoria herää henkiin Enon kirkon kellotapulissa
Enon historiaan voi pian tutustua aivan uudella tavalla, kun kirkonkylän kellotapulissa avautuu pieni tapulimuseo sunnuntaina 8. syyskuuta. Enon seurakunnan kappalainen Markku Koistinen kertoo, että museon esineistö on kerätty Enon seurakunnan omista kokoelmista.
– Koko museoidea sai alkunsa, kun diakonissa Sari Korhosen kanssa kävimme muutama vuosi sitten Eno-Seuran järjestämässä Ahvenisen vanhat kirkot -kierroksella, jonka Juha Koljonen veti. Siellä meille heräsi ihan yhtä aikaa innostus, että hetkinen, meillähän on tallessa vaikka mitä vanhaa tavaraa! Koistinen muistelee.
Alkuidean jälkeen museolle sopiva paikka löytyi kellotapulin toisesta kerroksesta, joka oli varastokäytössä.
– Ja siellä tosiaan sitä tavaraa oli, voi että siellä oli roinaa ja siivoamista. Onneksi Sarille oli apukäsiä avuksi, ja minäkin autoin sen verran, kun ehdin ja pystyin. Nyt kaikki joutava roina on viety pois ja tilat on siivottu ja maalattu, Koistinen kuvailee.
Arvokas saalis meni sivusuun
Enon tapulimuseo tulee olemaan ainakin aluksi avoinna vain tilauksesta ja sitä esitellään opastetusti. Vaikka museossa onkin esineille omat kylttinsä ja qr-koodien takaa löytyy lyhyitä tarinoita, antaa opastettu kierros mahdollisuuden kysymyksille ja kiehtoville kertomuksille. Kirkonkirjat, niiden isot kuljetuslaatikot tai talvisodan aikainen arkku saavat aivan uuden ulottuvuuden, kun kuulee niihin liittyviä tarinoita.
Museokierros alkaa Ahvenisen kirkoista. Tavaroita Ahveniselta on jäänyt talteen vain vähän muun muassa Suomen sodan aikana tehtyjen ryöstöretkien vuoksi – mutta samalla niistä on jäänyt jälkipolville jotain kerrottavaakin. Yksi esine Ahveniselta on köyhien avustamiseen tarkoitettu rahakirstu, jossa on reiät lahjoituksia varten.
– Kun tuli Suomen sota ja Venäjä iski Suomeen 1808, niin venäläiset mursivat rahakirstun auki ja rahat vietiin. Eivät ne todennäköisesti kauhean isoja summia olleet, Koistinen pohtii.
– Ehkä arvokkain asia, mitä ryöstöstä jäi jäljelle, on ehtoollismalja. Se säästyi kotelon vuoksi, joka piti maljan piilossa, eikä rosvot edes tajunneet, mikä aarre heillä oli saatavilla, hän kertoo ja esittelee vaatimattoman näköistä puukoteloa.
(Juttu jatkuu kuvien jälkeen)
Kirkon toimintaan kuului monenlaista kirjanpitoa ja seurakunnan tiloissa pidettiin erilaisia kokouksia. Pöydän ääressä on yksi tällaisen kokouksen pöytäkirja. Kuva: Suvi Palosaari
Enon kirkon varhaisin alttarityyli oli yksinkertainen. Kuva: Suvi Palosaari
Kellotapulin toisessa kerroksessa sijaitsevassa museossa on kamiina, joka oli käytössä Enon kirkossa. Kamiinoita oli käytössä yhteensä kolme, joista yksi lämmittää nykyisin Louhitaloa ja yksi on Koistisen tietojen mukaan jossain päin Revonkylää. Kuva: Suvi Palosaari
Kielet ja viiri jäljellä
Ensimmäinen Enon kirkon kellotapuli paloi tulipalossa 1950-luvun alussa saatuaan kipinän läheisestä navettapalosta. Entisestä tapulista jäivät muistoiksi valokuva, tapulin huipulla ollut tuuliviiri, muutama sepän tekemä rautanaula ja kellojen kielet. Kirkon kellot itsessään sulivat kuumassa tulessa, mutta niiden rautaiset kielet säilyivät.
Ensimmäisenä kellona Enossa oli ruotsalaisen valimon valmistama 340-kiloinen iso kello. Sen hankinta Enoon ei sujunut aivan supsikkaasti. Ensimmäiset miehet, jotka lähetettiin hakemaan kelloa, katosivat rahojen kanssa maailmalle.
– Sitten tehtiin uusi keräys ja sanottiin, että jos ei rahoja saada kasaan, otetaan kello pääseurakunnasta Ilomantsista. Sen jälkeen ilomantsilaisetkin osallistuivat keräykseen, Koistinen nauraa.
Ehkä arvokkain asia, mitä ryöstöstä jäi jäljelle, on ehtoollismalja.Markku Koistinen
Kerättyjen rahojen kanssa Ruotsiin lähetettiin uudet uskotut miehet. Metallivalimolta saatiin mukaan iso kello, mutta merta ylittäessä se huuhtoutui laivan kannelta mereen. Sieltä kello saatiin jotenkin nostettua ylös, ja lopulta Jakob Puhakka haki kellon reellä Oulusta Enoon.
Lindström saarnaamassa
Yksi Enon seurakunnan historian keskeisistä hahmoista on Jonas Lindstöm, joka on hänkin saanut näkyvän paikan tapulimuseossa. Kyseessä on Enon ensimmäinen pappi. Lindström määrättiin huolehtimaan Enon alueen hengellisistä asioista vuonna 1795, jolloin hän saapui Ilomantsiin. Tuolloin Eno oli Ilomantsin kappeliseurakunta. Työpaikkana toimi Ahvenisen kirkko ja asuntona oli vaatimaton kaksihuoneinen pappila.
Tapulimuseossa on nähtävillä papin kostyymi, ja astuupa Markku Koistinen itsekin Lindströmin rooliin kappalaisen kaavussa.
– Tämä historiallinen henkilö saarnaa jumalanpalveluksessa. Olen sitä varten penkonut historiaa ja yrittänyt selvittää, että mitähän mahtoi Jonas ajatella Suomen ja tämän alueen hengellisistä asioista ja minkälainen yhteiskunta meillä tuolloin on ollut – sääty-yhteiskunnassahan silloin elettiin, Markku Koistinen sanoo.