PKS Sähkönsiirto nosti myrskyvarautumisensa korkeimpaan luokkaan, ennustukset povaavat laajamittaista suurhäiriötä
Myrskyn aiheuttamiin sähköverkkojen vikoihin on varauduttu. Myrskypuuskat voivat olla jopa 30 metriä sekunnissa.
PKS Sähkönsiirto tiedottaa, että se aloitti eilen tiistaina varautumisen keskiviikoksi 20. syyskuuta ennustettujen puuskatuulien sähköverkolle mahdollisesti aiheuttamien vikojen korjaamiseen. Sääennusteisiin on tullut merkittävä muutos tiistai-iltapäivän aikana ja nyt Pohjois-Karjalaan ennustetaan mahdollisesti jopa 30 metriä sekunnissa puhaltavia puuskatuulia keskiviikon aamupäivän ja päivän ajaksi.
Ennustettujen tuulten voimistumisen takia PKS Sähkönsiirto on nyt nostanut varautumistason korkeimpaan eli punaiseen luokkaan. Tämä tarkoittaa, että sähköverkkovikojen korjaukseen varataan mahdollisimman laajat henkilö- ja työkoneresurssit.
- Jos tuulet toteutuvat ennustetulla 30 m/s voimakkuudella, on odotettavissa laajamittainen suurhäiriö, jossa sähkökatkot voivat olla erityisesti taajamien ulkopuolella pitkäkestoisia. Olemme varanneet vikojen korjaukseen reilusti asentajia sekä muun muassa helikopterin, metsureita ja metsäkoneita, sanoo PKS Sähkönsiirron kehitys- ja varautumispäällikkö Matti Pesonen.
Aiemmissa ennusteissa puuskien nopeus oli noin 20 metriä sekunnissa. Kovimpien tuulien odotetaan ajoittuvan noin puoleen päivään. Mahdollisia vikoja päästään korjaamaan vasta kun tuuli tyyntyy ja olosuhteet ovat turvalliset. Ennusteen mukaan tuulet lähtevät rauhoittumaan iltapäivällä kello 13 jälkeen.
Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus tai PKS Sähkönsiirron Säppi-kännykkäsovelluksen kautta.
Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.