play

Pielisjokiseudun joulukannen pipari on paratiisissa

Pipari paratiisissa on Tuija Hirvonen-Puhakan akryylimaalaus vuodelta 2015.

Pipari paratiisissa on Tuija Hirvonen-Puhakan akryylimaalaus vuodelta 2015. Kuva: Tuija Hirvonen-Puhakka

Suvi Palosaari

Tämän vuotisessa Pielisjokiseudun joulutervehdyslehden kannessa komeilee onnellinen pipari. Hän on päässyt paratiisiin. Enolaisen kuvataiteilijan Tuija Hirvonen-Puhakan akryylimaalaus Pipari paratiisissa on vuodelta 2015.

Etsiessään sopivia jouluaiheisia maalauksia Pielisjokiseudun kanteen nousi kuvataiteilijalla mieleen pohdinta, pitäisiköhän alkaa valmistella joulukalenteria Enoon ensi vuodeksi. Taidejoulukalenteri voisi olla esillä esimerkiksi enolaisten liikkeiden näyteikkunoissa.

Tänä vuonna Hirvonen-Puhakan joulu kuluu hieman erilaisissa tunnelmissa kuin aiemmin.

– Mullahan on käsi paketissa. Rikoin käden, ja minulla on vuoden kuntoutus edessä, taiteilija kertoo.

Vaikka Hirvonen-Puhakka on oikeakätinen, niin taidetta hän on tehnyt molemmilla käsillä.

– Olen huomannut, että yksikätinen elämä on aika hankalaa. Tämä maailma on tehty oikeakätisille, mutta myös molempikätisille.

Jouluvalmistelut sujuvat tänä vuonna koko perheen tiimityönä. Myös Tuija Hirvonen-Puhakan miehen käsi on kipeytynyt, ja taiteilija nauraa, että nyt he voivat toimia yhdessä kaksikätisesti – toinen oikealta, toinen vasemmalta.

– Onneksi lapset ovat tulleet avuksi, jouluvalmistelut olisi aika hankala tehdä yksikätisenä, hän toteaa.

Joulumieli tuoksuista ja yhteisestä ajasta

Joulu on Tuija Hirvonen-Puhakalle pysähtymisen hetki.

– Siitä alkaa kevät, se on käännepiste.

– Jouluhan on rakkauden juhla. Silloin ihmiset ovat huomattavasti positiivisempia ja antavat sydämestään. Varmaan nykypäivänä koronan ja sodan aikana ihmiset miettivät tosi tarkkaan, mitä tarvitaan. Kyllähän se on aika, mitä ihmiset nyt antavat muille, se on luksusta tässä ajassa. Meillä oli hirveä kulutushysteria ennen koronaa. Nyt huomaa, että ihmiset ovat alkaneet varsinkin sodan vaikutuksesta miettiä, mikä on arvokasta.

Hirvonen-Puhakka mainitsee joulun olevan arvokkaan ajan lisäksi myös ihania tuoksuja täynnä.

– Joulu on luonnossa mustavalkoista aikaa, mutta meillä on kuitenkin kaikki ihanat tuoksut – leivonnan ja ruuan tuoksua, joulukukkien ja havujen tuoksuja, hän pohtii.

Arkistokuvassa Tuija HP työhuoneessaan Enossa 2018, jolloin hän sai Pielisjokiseudun Antti-Patsaan.

Arkistokuvassa Tuija HP työhuoneessaan Enossa 2018, jolloin hän sai Pielisjokiseudun Antti-Patsaan. Kuva: Suvi Palosaari

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta