play

Pääkirjoitus: Kuuleminen vain näennäistä

Päätoimittaja Suvi Palosaari

Päätoimittaja Suvi Palosaari

Toimitus

Hyvinvointialueen palvelustrategia ja palveluverkostosuunnitelmat ovat olleet kommentoitavana kansalaisilla sekä maakunnan julkisyhteisöillä. Siun soten suunnitelmissa on esitelty palveluiden toteutuksesta kolme erilaista skenaariota.

Hyvinvointialue järjesti asiasta nettiin kyselyn asiakkaille ja henkilökunnalle noin pariksi viikoksi, ja se päättyi 2. toukokuuta.

Kunnat antoivat palautetta liian tiukasta palautteenkeruuajasta, ja saivat lisäaikaa 16. toukokuuta saakka. Tätä lisäaikaa ei kuitenkaan annettu kansalaisten nettikyselylle. Hyvinvointialueesta on todettu, että kaikkien on vielä mahdollista antaa lausuntoja hyvinvointialueen kirjaamoon.

Hyvinvointialueen strategia- ja verkostosuunnitelmien kuuleminen on ollut vain näennäistä. Peruspalvelujen, kuten terveysasemien, sijainti koskee suurelta osin ihan meitä tavallisia ihmisiä. Suunnitelmista ei ole järjestetty kuulemistilaisuuksia, eikä ihmisille ole luotu aidosti muuta vaivatonta tapaa näkemysten ilmaisuun kuin nettikyselyllä, joka sekin oli avoinna vain lyhyen aikaa. Nettikysely vaati paljon perehtymistä, se olisi voitu luoda helpommaksikin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paperisia kyselyitä täytettäväksi esimerkiksi kuntien ja kaupunkien palvelupisteille tai terveysasemille ei järjestetty, joka olisi palvellut erityisesti maakuntamme iäkkäämpää väestöä. Eläkeläisistä joka viides on sellaisia, joilla ei ole edes mahdollisuutta nettikyselyiden täyttämiseen esimerkiksi laitteen puuttumisen tai teknisen osaamattomuuden ja neuvonnan puuttumisen vuoksi. Iän kohotessa tämä osuus on 20 prosenttia suurempi.

On huolestuttavaa, että kuuleminen jää vähäiseksi sellaisten ihmisten osalta, joita palvelulinjausten vaikutukset erityisesti koskevat.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta