Julkaistu 

Pääkirjoitus: Hetki aikaa antaa lausunto

Lehmon osayleiskaavaehdotus on nähtävillä vielä muutaman päivän ajan, maanantaihin 12. lokakuuta saakka.

Kaikkien lehmolaisten kannattaa tutustua aiheeseen ja lausua mielipiteensä siitä kunnalle määräaikaan mennessä. Osayleiskaava-alue rajoittuu idässä Pieisjoen rantaosayleiskaavaan, lännessä Marjala–Onttola–Pilkko–Puntarikoski-osayleiskaavaan ja Jaamankankaan metsäalueisiin, pohjoisessa osittain Uuron asemakaava-alueeseen ja etelässä Joensuun kaupungin rajaan. Lehmon kasvu kiinni Joensuuhun on varmastikin vääjäämätöntä, mutta kuntalaisilla on oikeus vaikuttaa siihen, miten kasvu tapahtuu.

Talouksien lisääntyessä yksi Lehmon solmukohta on liikenteen ohjautuminen. Kaavaehdotuksessa on monia muutoksia tähän ongelmaan. Haastavan asiasta tekee Lehmoa halkova junarata. Alueen asukkaiden liikkumisen turvallisuus on kuitenkin taattava esimerkiksi Kylmäojankoulun, Karhulan alueen ja Lehmon yhtenäiskoulun alueella. Vaarallisten tasoristeysten poistaminen vastaa tähän haasteeseen.

Lehmon tulevan yhtenäiskoulun koululiikenteen ohjaaminen Nurmeksentien puolelta vähentäisi liikennesumaa Kylmäojantiellä ja parantaisi myös asukkaiden turvallisuutta. Sellaiseen ratkaisuun osayleiskaavassa ei ole kuitenkaan päädytty.

Lehmon osayleiskaavaan voi tutustua esimerkiksi Youtube-videon avulla. Kontiolahden kunnan tiedotteessa 10. syyskuuta kerrottiin, ettei kaavasta järjestetä yleisötilaisuutta koronatilanteen vuoksi. Metsien hakkuista Ukonharjun ulkoilualueella sitä vastoin pidettiin yleisötilaisuus Kylmäojan koululla lokakuun alussa.

Olisi tärkeää, että kunnan toiminta olisi näissä asioissa yhtenäistä ja siten loogista. Miksi toinen esittelytilaisuus järjestettiin, toista ei? Epäyhtenäinen linja herättää kuntalaisissa vain hämmennystä.

Suvi Palosaari, pääkirjoitus 8.10.2020

Kommentoi

Hae sivuilta