Julkaistu 

Pääkirjoitus: Maaseudussa muhii mahdollisuus

Julkaistujen ilmastoraporttien jälkeen on alettu mittaamaan lukuisia asioita usein eri mittarein. Herätys ja ajatusten ravistelu ovat tervetulleita, mutta raporttijulkistusten jälkeen on onnistuttu tekemään monista ihmisten toimista pika-analyyseja, joiden tulokset ovat vaatineet uudelleentarkistelua myöhemmin.

Yksi aihe, josta ilmastonmuutoskeskustelussa löytyy taatusti ristiriitaista tietoa, on maatalous. Tieto siitä, että tehotuotanto maataloudessa vähentää maaperän hedelmällisyyttä, lisää eroosiota ja kuluttaa maailman vesivarantoja, ei ole uusi. Pitkään on ollut myös tiedossa se, että eri kasvit sitovat eri tavoin ravinteita ja vuoroviljelynä maaperä ei köyhdy. Vuoroviljelyä on käytetty jo ennen ajanlaskun alkua. Ylen ohjelma Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom esitteli maatilallisen Paraisilta, joka harjoittaa hiiliviljelyä. Siinä pyritään lisäämään maaperän hiilivarastoa ja luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi tilalliset puhuivat viljelytavan olevan myös taloudellisesti kannattavampaa kuin vallitseva viljelytapa yksivuotisilla kasveilla ilman viljelykiertoa. Lähiruuan hiilijalanjälki on myös pienempi kuin maan ääristä kuljetetun ruoan.

Ilmiön käsittely vaatii yhteiskunnallista asenneilmastonmuutosta. Miten kuluttaja voi kannattaa lähitiloja, jos sellaisia on vuosi vuodelta vähemmän? Kun meillä on tieto lähiruoan merkittävyydestä ja kestävän kehityksen mukaisista ravinnontuotantotavoista, mitkä ovat askeleet joilla voimme tukea kotimaista maataloutta?

Tilanteen ratkaisemiseksi eivät auta valtakunnan poliitikkojen vihreät vaalipuheet. Kuntatasollakin maaseudun tukeminen jää helposti ontoksi palopuheeksi, kun unohdetaan, että maatalous vaatii ihmisen läsnäoloa maaseudulla. Jos halutaan, että kotimainen maatalous voi jatkossakin hyvin, täytyy maataloudesta tehdä houkutteleva uravaihtoehto nykyisille ja tuleville sukupolville.

 

Suvi Palosaari,

Pielisjokiseutu 20.2.2020

Kommentoi

Hae sivuilta