Julkaistu 

Pääkirjoitus: Eri vuosikymmenillä on omat leimansa

Uusi vuosikymmen nytkähti liikkeelle levottomissa tunnelmissa. Viimeiset vuodet eivät ole maailmalla olleet kaikista harmonisimpia, eikä seesteisyyttä ole odotettavissa tulevaisuudessakaan. Heijastaako levoton, Itä-Suomen poliisiakin tuplasti työllistänyt vuodenvaihde tulevaa vuotta, kenties jopa vuosikymmentä?

1920-lukua kuvaillaan vallattomaksi ja iloiseksi, ensimmäisen maailmansodan jälkeiseksi ajaksi. Silloin kulttuuri kehittyvine tekniikoineen tarjosi pakopaikkaa todellisuudesta.
Sata vuotta myöhemmin vaihtoehtoisten maailmoiden määrä on räjähtänyt. Ihmisille on nyt tarjolla enemmän valikoimaa kuin koskaan ennen. Onko tie suloiseen unohdukseen oikea, kun samaan aikaan käsissä ovat isot, globaalit ongelmat ja haasteet?

Tietoisuutta ja hereilläoloa vaaditaan meiltä nyt monissa asioissa. Kuten 1920-luku, on myös 2020-luku voimakasta uudistumisen vaihetta. Dataa elintavoistamme on saatavilla loputtomasti, ja erilaisia, toisistaan hyvinkin poikkeavia tulkintoja on laajalti. Tällaisessa tilanteessa on oltava äärimmäisen tarkkana ja erilaiset viestit vaativat kuulijaltaan kriittisyyttä.

Moni meistä tekee vuosikymmenen vaihtuessa tiliä itsensä kanssa. Silloin on hyvä pohtia hetki, millaista elämä oli kymmenen vuotta sitten saati milleniumina. Katseet yksilöstä voidaan kääntää myös laajempaan yhteisöön. Yksi asia on varmaa: kehitys vaikuttaa vain kiihtyvän. Jos valtiotasolla ei tehdä laajoja toimenpiteitä ja tueta kansalaisia muutoksessa, alati nopeutuvan digitalisaation jalkoihin jäävät heikoimmat.

 

Pääkirjoitus 3.1.2020, Suvi Palosaari

Kommentoi

Hae sivuilta