Julkaistu 

Pääkirjoitus: Mahdollisuus kasvuun

Entisen Enon kunnan alueella väestö oli vuonna 2018 5 494 henkilöä. Joensuu taskukoossa -julkaisun mukaan vuonna 2013 väestömäärä oli 6 186. Vähennystä viiden vuoden aikana on tapahtunut siis 692 henkilön verran. Määrällisesti isoin harvennus on käynyt Uimaharju–Enonsalo–Siikavaara -alueella, 250 henkilöllä, ja Enon kirkonkylällä, 259 henkilöllä.

Lasku viiden vuoden aikana on ollut hurja. Milloin pohja saavutetaan ja laskusuunta tasaantuu? Väkimäärän vähentymisellä on seurauksensa. Alueen yrityselämä hiipuu ja palvelukirjo pienenee.

Alueella on väkikadosta huolimatta kaikki edellytykset kasvuun. Uimaharjussa on työpaikkoja, yhtenäiskoulu ja kauppoja. Peruspalvelut löytyvät, ja vaikka omaa terveysasemaa ei ole, näytteenottopiste kuitenkin löytyy. Vireä kylä palveluineen luo positiivista painetta myös kaupungin suuntaan.

Jos ei oteta huomioon kaupungin harjoittaman yhtenäistämispolitiikan varjolla perimiä korkeita asuntovuokria, on Enossa ja Uimaharjussa edullista asua. Omaan asuntoon voi päästä kiinni pienelläkin rahalla, ainakin jos vertaa hintatasoa lähemmäs kaupunkia siirtyessä. Asuminen työpaikkakunnalla tai sen liepeillä on siis sama kuin laittaisi tuplasti rahaa possuun

Olisi hienoa, että Enon ja Uimaharjun potentiaali huomattaisiin kauempanakin ja sitä markkinoitaisiin hyvänä asuinpaikkana. Globaalisti katsottuna harvalla ihmisellä on mahdollisuus asua puhtaiden vesien ja metsien äärellä nykyaikaisesti. Moni tehdastyöläinenkin ajaa päivittäin töihin pitkän matkan. Eikö olisi helpompaa käydä töissä ihan työpaikan kulmilta, ja käydä toisinaan kaupungissa hulinoimassa jos tarvetta tuntee?

Pääkirjoitus, Suvi Palosaari, Pielisjokiseutu 29.8.2019

Kommentoi

Hae sivuilta