Julkaistu 

Pääkirjoitus: Vaalipaneeli tulossa Louhiojalle

Pääkirjoitus
Suvi Palosaari


Tulevat eduskuntavaalit ovat saaneet viime viikkojen aikana tärkeän teeman käsiteltäväkseen. Ikäihmisten heikosta hoidonlaadusta lähtenyt yhteiskunnallinen keskustelu on laajentunut koskemaan myös lasten päiväkotihoitoa. Pohjois-Karjalassakaan ei ole selvitty pelkästään muun Suomen hoidollisia ongelmia kauhistelemalla, vaan ongelmat ovat osoittautuneet todeksi meilläkin.


Keskustelua on syntynyt ihan oikeaan aikaan. Yhteiskunnallista vuoropuhelua suomalaisten arvoista on käytävä ennen eduskuntavaaleja. Tulevien päättäjien on tiedostettava, mitä enemmistö kansasta toivoo.
Pielisjokiseutu järjesti vaalipaneelikeskusteluja vaalien alla kymmenkunta vuotta sitten, kun Pasi Karjalainen oli vielä lehden päätoimittaja. Nyt elvytämme tuon tavan, ja järjestämme vaalipaneelikeskustelun Louhitalolla 21. maaliskuuta.


Olemme kutsuneet paikalle eri puolueiden ehdokkaita. Paikalle ovat ilmoittautuneet jo sosialidemokraateista Armi Rautavuori, perussuomalaisista Mika Hiltunen, keskustalta Ilpo Saarelainen, vihreistä Kimmo Perkkiö sekä sinisiltä Kari Kulmala. Muista puolueista kansanedustajaehdokkaita odotetaan ilmoittautuvan vaalipaneeliin ainakin kokoomukselta ja vasemmistoliitolta.


Jotta saisimme vaalipaneelikeskustelusta mahdollisimman paljon lehtemme lukijoita palvelevan, otamme vastaan lukijoilta kysymyksiä etukäteen. Askarruttavia teemoja ja kysymyksiä voi lähettää meille vaikka sähköpostitse tai tekstiviestillä. Illan keskustelut muodostuvat näistä kysymyksistä, ja lisäksi vaalipaneelin yleisöllä on lopuksi mahdollisuus esittää kysymyksiä ehdokkaille paikan päälläkin. Toivottavasti saamme yhdessä aikaan hyvän ja silmiä avaavan keskusteluillan!

Kommentoi

Hae sivuilta