play

Kulhon päiväkoti aiottiin laittaa kiinni reiluksi kahdeksi kuukaudeksi – vanhemmat suuttuivat, ja päätös muuttui

Kulhon päiväkodin oli määrä olla kiinni kesäkuusta elokuun toiselle viikolle. Vanhempien palauteryöpyn vuoksi päiväkodin kesäsulku alkaakin vasta juhannukselta. Päätös kuitenkin koskee vain tätä kesää. Kesällä 2024 Kulhon päiväkoti voidaan laittaa mahdollisesti kiinni jo kesäkuun alkupuolella.

Kulhon päiväkodin oli määrä olla kiinni kesäkuusta elokuun toiselle viikolle. Vanhempien palauteryöpyn vuoksi päiväkodin kesäsulku alkaakin vasta juhannukselta. Päätös kuitenkin koskee vain tätä kesää. Kesällä 2024 Kulhon päiväkoti voidaan laittaa mahdollisesti kiinni jo kesäkuun alkupuolella. Kuva: Suvi Palosaari

Suvi Palosaari

Kulholaiset vanhemmat pöyristyivät saatuaan tiedon 10. toukokuuta siitä, että Kulhon päiväkoti olisi ollut kiinni 1. kesäkuuta ja 6. elokuuta välisen ajan. Lähes 30 vanhempaa kirjoitti ryhmävaateen Kontiolahden varhaiskasvatuspäällikkö Piia Silventoinen-Litjalle, että päiväkoti olisi auki juhannukseen saakka, ja että päiväkoti avaisi ovensa elokuun alussa, kuten aiempinakin vuosina. Aiempaa pidemmäksi suunniteltu sulku olisi aiheuttanut hankaluuksia kulholaisille perheille, sillä monen kesälomat oli jo sovittu, ja matkaa varahoitoon eli Lehmon päiväkoti Lehdokkiin olisi tullut liikaa.