Kontiolahti hakee taiteilijoita tulevaksi kesäksi residenssijaksoille
Kuva: Suvi Palosaari
Kontiolahden kunta hakee nyt neljää taiteilijaa tulevalle kesälle kuukauden mittaisiin jaksoihin työskentelemään Kiviniemen retkeilykeskuksen alueelle. Jaksojen teemat ovat paikkasidonnaisia, ja tuotokset tulevat käsittelemään alueen paikallishistoriaa, legendoja ja perinnetietoa. Taiteellisen työskentelyn lähestymistapa on yhteisöllinen ja osa työskentelyn tuotoksista, esimerkiksi mahdolliset ympäristötaideteokset, voivat jäädä paikoilleen. Taidelajeja ei ole rajattu ja kunta toivookin taiteilijoilta ehdotuksia residenssijaksojen sisältöjen toteuttamiseksi 12. toukokuuta mennessä.