Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Varpiola

Kolumni: Mitä meistä jää TILAAJILLE

Viimeisen parin kuukauden aikana on käynyt selväksi, että elämää ei voi käsikirjoittaa. Se pyörittää meitä mielensä mukaan eikä auta kuin yrittää pysyä kyydissä. Kun syksy alkoi pukea puita väreillään, jouduin seuraamaan isäni hiipumista äkillisen sairauden edetessä. Vaikka shokki ja suru vyöryivät päälle kuin tannerta hakkaava hevoslauma, oli pakko yrittää tehdä jäljellä olevasta yhteisestä ajasta kaunista. Ystäväni antoi vinkin: hetki kerrallaan. Hän tiesi mistä puhui.

Hae sivuilta