Julkaistu 

Vuosianalyysi: "Kun sieltä paikasta on enemmän juttuja"

Olen pitkin vuotta saanut yhteydenottoja milloin puhelimitse, milloin sähköpostilla, joissa on valiteltu sitä, että lehdessä on niin paljon Kontiolahtea tai Enoa. Yleensähän viesti on se, että omalta asuinalueelta saisi olla juttuja enemmän kuin siltä toiselta kylältä. Riippuu siis ihan lukijasta, minkä alueen lehdeksi hän Pielisjokiseudun mieltää.

Suivaantuneena loin äskettäin taulukon, johon kirjasin Pielisjokiseudun jutut paikkakunnittain. Toki olin myös itse kiinnostunut lopputuloksesta. Vakaasti uskoin siihen ajatukseen, että jos yksittäiset lehdet olisivatkin Kontiolahti-tai Eno-painotteisia, vuositasolla lukemat tasoittuisivat.

Laskennan lopputuloksena voinkin ylpeästi seisoa ajatukseni takana – Pielisjokiseutu on SEKÄ Enon että Kontiolahden paikallislehti.

Taulukon luvut eivät ole aivan yksiselitteisiä, ja lopputulos riippuu miten lukuja katsotaan. Taulukkoon merkitsin jutut Enosta, Uimaharjusta, Kontiolahdesta ja Lehmosta. Lisäksi merkkasin eri sarakkeiseen lyhyet jutut, eli pätkät jotka koostuvat enimmäkseen tiedotteista. Tällaisia ovat poliisitiedotteet, viranomaistiedotteet, kuntatiedotteet, tiedotteet yrityksiltä, yhteisöiltä ja niin edelleen. Koko levikkialuettamme koskevat jutut, kuten Siun soten, Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja maakuntaliiton tiedotteet, jätin laskuista.

Laskennan lopuksi huomasin, että lyhyillä jutuilla oli aivan selkeä merkitys siihen kysymykseen, mistä juttuja on eniten. Lyhyissä jutuissa piilee myös paikkakunnallisen vertailun hankaluus: lehdessä on juttuja sieltä, missä jotain tapahtuu. Emme voi kirjoittaa rattijuoppouutista vaikkapa Ukkolasta, jos siellä ei ole sellaista tapahtunut. Samasta syystä johtuu yksittäisten numeroiden painottuminen joko Kontiolahdelle tai Enoon.

Selatessani lehtiä jouduin hyvin nopeasti huomaamaan, että monet jutut koskivat monia alueita. Esimerkiksi haastateltava saattoi työskennellä Enossa, mutta olla kontiolahtelainen. Tai uimaharjulaislähtöinen henkilö olikin Kontiolahdella. Tällöin päädyin merkitsemään jutun monen alueen alle.

Uimaharjun ja Lehmon eriyttäminen Enon ja Kontiolahden luvuista omikseen tuotti haasteita. Yhdellä tapaa ajateltuna voi miettiä, että kylläpäs Uimaharjusta ja Lehmosta on vähän juttuja verrattuna Enoon ja Kontiolahteen. Laskennassa Enon alta kuitenkin löytyy Uimaharjua lukuunottamatta kaikki muut entisen Enon kunnan alueen kylät. On Paukkajaa, Karhunsaloa ja Louhiojaa. Sama huomio pätee Kontiolahdella: Lehmoa lukuunottamatta Kontiolahden luvuissa näkyvät jutut kirkonkylän lisäksi niin Jakokoskelta, Paiholasta, Kontioniemestä kuin Varparannalta. Niinpä ei ole mielekästä verrata yksittäisiä taajamia laajempiin alueisiin.

Ja ne tulokset. (Muistakaa tässä vaiheessa pieni laskijasta johtuva virhemarginaali plus se, että osa jutuista koski useampaa aluetta.) Jos kaikki jutut lasketaan yhteen, entisen Enon kunnan aluetta koskevia juttuja oli viime vuoden Pielisjokiseuduissa 636. Kontiolahden kunnan aluetta koskevia aiheita oli 702. Eli Kontiolahti voitti juttumäärällä.

Toisin tulkittuna Eno kuitenkin voitti, peräti kahdeksalla jutulla! Jos lyhyet jutut lasketaan pois laskuista, laskelmieni mukaan Enon entisen kunnan alueelta juttuja oli 477, ja Kontiolahden kunnan alueelta 469.

Koko vuoden aikana julkaisimme lähes tuhat juttua, ja ero Enon ja Kontiolahden välillä oli kahdeksan juttua.

Näiden lukujen valossa toivotan teille hyvää alkanutta vuotta ja vuosikymmentä. Pyrimme pitämään Pielisjokiseudun koko levikkialueensa lehtenä jatkossakin.

3.1.2020, Suvi Palosaari

Kommentoi