Julkaistu 

Kolumni: Jääkö kiireessä suorittamisesta mitään käteen?

Kolumni, Arja Koivula

Kiire on jopa ylpeyden aihe. Kun kyselee työssä käyvän kuulumisia, niin ensimmäiset sanat ovat ”mitäpä tässä, töissä on kiirettä”. Onko kiireinen ihminen tärkeämpi? Meillä eläkeläisilläkin voi olla kiire, mutta se johtuukin siitä, että jättäessään leipätyön ihmisestä tulee hitaampi.

Nautin siitä, että voin nyt useimmiten katsoa kiirettä ikään kuin ulkopuolisena. Silti tunne uhkaa tarttua. Meinaa väkisinkin luiskahtaa kiireen matkaan. Tuntuu, että ei toimi tarpeeksi nopeasti, että aikaa säästyisi. Miksi pitäisikään, koska tämän nykyisen ajan, joka on sama kaikille, on riitettävä.

Ruokakaupan kassalla ei enää näpytellä pin-koodia. Aikaa säästyy, kun kiirehtiessään ulos vilauttaa korttia maksupäätteen lähellä. Aina otetaan käyttöön joku uusi menetelmä, joka mahdollistaa asioiden hoitamisen nopeammin. Voisipa sen säästyneen ajan varastoida johonkin akkuun! Sieltä sitä voisi antaa sille, joka on nääntymäisillään kiireen alle. Muutenhan ajansäästö ei näy missään, vaikka kuinka juoksisi helmat hampaissa.

Radiossa analysoitiin nuorisolle tehtävää musiikkia, joka menee niin sanotusti kuulijakuntaan. Siihen massaan, joka määrää, mitä soitetaan. Hitiksi tullakseen biisin alkuosat eivät saa olla liian pitkiä. On kiire päästä kertosäkeeseen. Ei ole aikaa keskittyä mahdolliseen tarinaan.

Ihmisaivojakin nopeampi 5G on tullut. Se tuo elämään uutta sisältöä, arki toimii paremmin ja turhat viiveet jäävät pois. Eipähän sekään pitkälle riitä, mutta jospa hetken helpottaisi.

Lähtiessäsi lomareissulle voit tilata ruuat etukäteen ketjuravintolasta. Siellä se herkullinen pika-ateria onkin jo odottamassa, kun saavutte perheen kanssa. Jos vaikka matkalla määränpäähän sattuisi olemaan kiire, niin säästyt jonottamiselta. Mitä jos edes lomalla nautiskelisi ruuasta matkan varrella rauhassa jossain uudessa, idyllisessä paikassa?

6-vuotias pojanpoikani kysyy usein: ”Mummo, onko meillä nyt kiire?” Eikä ihme. Arkiaamuisin on kiire hoitoon, illalla harrastuksiin ja sitten kiireellä nukkumaan. Kiire tulee väkisinkin kaveriksi ihan elämän alusta lähtien. Kun teen asioita pienten mummotettavieni kanssa, meillä ei ole kiire. Tuhlataan aikaa olemalla yhdessä ja läsnä oikeasti. Puhelin pysyy taskussa. Kuunnellaan ja höpötellään. Opetellaan vaan olemaan.

Silloinhan on toimittava, jos itse tai joku lähellä on hengenvaarassa ja apua vailla. Jos tätä ei oteta huomioon, niin olisiko kiire oikeasti vain silloin, jos lähtiessään pyörällä ajamaan ei ehdi nousta pyörän selkään, vaan pitää juosta vierellä?

Julkaistu Pielisjokiseudussa 15.8.2019

Kommentoi

Hae sivuilta