Julkaistu 

Kolumni: Kissa liisterissä

Kolumni, Ossi Nyström

”Noiduttuun luutarhaan, mä vein kissan parhaan. Tänä yönä se tulee takaisin!”, lauloi Pojat -yhtye singlellään Lemmikkihautuumaa. Kuten arvata saattaa, takaisin tullut kissa ei ollut enää entisensä.

En ole ikinä joutunut kantamaan lemmikkiäni intiaanien hautausmaalle siinä toivossa, että se heräisi kuolleista ja palaisi luokseni. Siitä huolimatta kissamme Laku vaikutti jotenkin oudolta, kun se palasi hiljattain karkureissultaan.
Epäilemättä omakin käytökseni muuttuisi, kun yhtäkkinen vapaus vaihtuisi kissanloukun kaltereiden kautta siihen samaan sisäelämään, josta olisin vihdoin onnistunut irtautumaan.

Psykiatrit ihmettelisivät, miksi makaan kaiket päivät saunan lauteilla, tai niiden alla. ”Sinullahan on kaikki hyvin”, he sanoisivat, ”raksuja kannetaan eteen kuin kuninkaalle!”. Sitten he rapsuttaisivat minua leuan alta ja heiluttaisivat narun päähän sidottua höyhentä naamani edessä. Kun reagoisin äkkipikaisesti, turvamiehet laittaisivat minut lukko-otteeseen ja hinkkaisivat naamaani lattiaa vasten, kunnes lupaisin rauhoittua. ”Sinä elät elämääsi meidän ehdoillamme, tai sitten sinä et elä ollenkaan!”, he huutaisivat, eikä minulle jäisi muuta vaihtoehtoa kuin kömpiä lauteiden alta ihmisten pariin ja alkaa käyttäytyä normaalisti.

Ymmärrän miksi Laku karkasi. Se näki tilaisuutensa koittaneen, ja käytti sen. Minäkin voisin kai karata jonnekin, mutta en tiedä miltä tai mistä karkaisin.

Yleensä ihmiset pakenevat velkojia tai ihmissuhteita, sikälimikäli ensin mainittuja ei voi laskea viimeksi mainittuihin. Ensimmäisessa tapauksessa ongelmana on se, että jos velkasumma on kovin suuri, voi olla varma, että se tullaan perimään vaikka maan ääristä. Jos se taas on pieni, tulee halvemmaksi maksaa velka kuin muuttaa Honoluluun. Ihmissuhteiden pakenemisen perusongelma taas on se, että juuri pakenemalla varmistaa sen, että ne ihmiset joista tahtoisi eroon, tulevat kummittelemaan takaraivossa täältä ikuisuuteen.

Vaikka varsinaista paettavaa ei olisikaan, voi ihminen silti tuntea olevansa kuin liisteriin juuttunut elukka. Siksi ei olekaan ihme, että ihminen on kehittänyt kaikenlaisia keinoja, joiden avulla tuosta liisteristä on mahdollista vapautua edes hetkeksi. Jos kärsivällisyytesi ei riitä meditointiin, ja crack-kokaiinin polttaminen arveluttaa, voit hankkia itsellesi vaikka kissan. Kun se hurisee onnellisena sylissäsi, voit unohtaa hetkeksi sen liisterin, johon olet itsesi ajanut, ja iloita siitä, että kissan ei sentään tarvitse murehtia asuntolainan lyhennyksiä. Todennäköisesti tuo olento haluaisi purra pääsi irti, mutta ei se viitsi edes yrittää. Niinpä se kahlaa kaulaansa myöten yhteisessä liisterissänne, kunnes eräänä päivänä huomaa tilaisuutensa koittaneen.

Kommentoi

Hae sivuilta