Julkaistu 

Kaupparatsulle kyytiä kahvittelun jälkeen

Kolumni, Tiina Varpiola


Kun asuu vanhemmassa omakotitalossa taajama-alueella, sanaparia ei kiitos joutuu toistelemaan harva se viikko.

Ei kiitos kohdistuu kaiken kirjaville myyntiedustajille, jotka kaupittelevat tuotteitaan tai palveluitaan niin puhelimessa kuin kotiovella. Arvostan toki yritteliäitä ihmisiä, yritänhän itsekin kaikenlaista, mutta yrittäjiä on riittänyt riesaksi asti. Vuosien varrella kaupan on ollut muiden muassa kattoremonttia, aurinkopaneeleita, ovi- ja ikkunaremonttia, lisäeristystä yläpohjaan, viemärikuvauksia, ilmalämpöpumppua, kodinturvajärjestelmää, ilmakuvaa, keittiöremonttia, ilmastointikanavan nuohousta, ilmanraikastinta, siivouspalveluita ja lumenluontia – niin ja lanttukukkoa.

Muutama vuosi takaperin suostuin heikkona hetkenä ikkunakauppiaan ehdottamaan ilmaiseen suunnittelukäyntiin. Hommahan olisi vartissa taputeltu, ajattelin. Sovittuna ajankohtana oven takana seisoi salskea nuori kaupparatsu levveetä savon murretta viäntäen. Mies asettui taloksi kertaheitolla; istui syvälle sohvaan hajareisin ja alkoi lupsakasti jaarittelemaan niitä näitä. Tuota pikaa hän jo uteli meiltä henkilökohtaisuuksia ja kertoi itse auliisti omasta elämästään ja aikeistaan kosia tyttöystäväänsä. Lastemme piirustukset keräsivät vuolaasti kehuja, ja kissaakin siliteltiin – olihan kaupparatsu tottahan toki eläinrakas itsekin. Joutessani keitin kahvit. Siitäkös myyntimies sai kostuketta kielensä alle ja juttu jatkui.

Kahden tunnin kuluttua savolainen alkoi vihdoin päästä asiaan. Loivin liikkein hän mittasi ikkunamme, esitteli ikkunoiden toimintamekanismit ja mallistot ja kehotti meitä myyntipuheensa päätteeksi istumaan tukevasti alas. Kuuden ikkunan hinnaksi hän julisti juhlallisesti 9 400 euroa, mutta eihän summaa toki kerralla tarvinnut maksaa! Käden käänteessä kaupparatsu piirsi paperille summan, joka pitäisi lyhentää kuussa. Korkoa tai laina-aikaa hän ei maininnut sanallakaan. ”Ja nyt se pitäs sitten piättee, se on kyllä tahi ei”, mies painosti. Uteliaisuuttani kysyin, enkö saa ikkunoista kirjallista tarjousta. Yhtäkkiä lupsakka savolainen tulistui, nousi ylös ja huusi, ettei hinta tietenkään enää huomenna sama ole, eikä hän tänne enää toista kertaa ajele bensaa polttamaan.

Kun vihdoin saimme huijarin ulostettua, olin sanaton. En tiedä, missä ja millä metodeilla huippumyyjiä koulutetaan, mutta väsytystaistelu, tullaan tutuiksi -taktiikka ja pikaiseksi pakotetut ostopäätökset eivät saa ainakaan meikäläistä raottamaan rahapussiaan. Surullista kyllä monet ikäihmiset sortuvat ostamaan näiden kaupustelijoiden ryöstöhintaisia palveluita. Onneksi tapaukset saivat julkisuutta alkuvuodesta.

On ne kaupat kerran syntyneet minunkin kotiovellani. Ostin sen lanttukukon ja panin voita piälle niin, että lossaus kuulu. Hyvää oli ja näläkäkin lähti.

Kommentoi

Hae sivuilta