Julkaistu 

Sanottu sana on kuin kiveen hakattu

Arja Koivula


Koko maailma haukkoo henkeä, kun yksi mahtavimmista johtajista suoltaa suustaan tekstiä, joka on sopimatonta ja ennenkuulumatonta. Jos vallan kahvassa oleva henkilö käyttää asemaansa uhkailuun, syntyy pelkoa ja ahdistusta oltiinpa sitten millä tasolla tahansa tässä maailmassa.
Sanottua sanaa ja lähetettyä, kirjoitettua tekstiä ei saa takaisin. Jos toiselle ihmiselle sanoo pahasti, niin vaikka kuinka hyvittelisi, niin unohtaminen tuntuu melkein mahdottomalta, vaikka sanoisikin antaneensa tai saaneensa anteeksi.

Totta kai elämässä tulee eteen tilanteita, ettei ehdi laskea edes viiteen. Jokapäiväisessä kanssakäymisessä kotona, ystävien kesken ja vaikkapa kauppareissulla tuttujen kanssa keskusteluissa joskus tekee mieli sanoa suoraan, mitä sylki suuhun tuo. Joillakin jokapäiväinen elämä on täynnä asioita ja tapahtumia, jotka eivät mene mieltä myöten.
Ovatko asiat liian hyvin, kun koskaan ei olla tyytyväisiä? Jos hiihtolatu ei jonain aamuna ole juuri sinua varten ajettu, tai jos kävelytie on aurattu väärin, puhumattakaan siitä, että jos bussi on pari minuuttia myöhässä, niin kannattaako siitä purkaa pahaa mieltään suoltamalla sopimatonta tekstiä asianomaisille, kun varmasti kaikki tekevät parhaansa näillä resursseilla ja aikatauluilla? Lepo ja kuppi kahvia, ja elämä hymyilee jälleen.

Miettimisaikaa saa, jos voi ja malttaa kirjoittaa asiansa. Työelämän ajoista muistuu mieleen, kun sain sähköpostiviestin, joka loukkasi minua. Ensireaktio olikin, että vastaan samaan syömmen nousuun ainakin samalla mitalla. Eipähän jää mitään arvailujen varaan. Niinpä kirjoitinkin vastauksen, jossa tunsin antaneeni täyslaidallisen takaisin. En kuitenkaan lähettänyt sitä, vaan laitoin ”holdiin” yön ajaksi. Seuraavana aamuna luin kirjoittamani tekstin uudelleen. Poistin sen. Aika oli tehnyt tehtävänsä. Olisi ollut tyhmää provosoitua moisesta.
Kun aikaa tapahtuneesta on kulunut pian 50 vuotta, niin kerronpa vielä toisen jutun työurani alkuajoilta. Siihen aikaan johtaja saneli kirjeet sihteerilleen. Kerran tämä kyseinen johtaja tuli kamanat kaulassa työhuoneeseeni ja saneli kirjeen yhteistyökumppanille. Suurin osa painokelvotonta tekstiä. No, minähän ajattelin, ettei sitä tuommoisena voi lähettää ja siivosin tekstin itse asiaa kuitenkaan unohtamatta. Vähän jännitti, miten käy, kun menin hakemaan allekirjoitusta. Paksuja puhallellen hän raapusti nimensä kirjeeseen ja hörppäsi kahvia, jonka vein hänelle samalla. Pahvimukin kolmanteen viivaan saakka, mustana.

Kommentoi

Hae sivuilta