Julkaistu 

Uudenvuodenlupausten aika on ohi

Ossi Nyström
Ihmisen elämä muistuttaa siinä mielessä kotimaista koko perheen viihdeohjelmaa, että se kestää liian kauan, eikä naurata. Tämä on toki vain alati muuttuva yksilöllinen kokemus, eikä yleispätevä totuus.
Yksi huonoksi havaittu keino tuon kokemuksen muuttamiseksi on uudenvuodenlupausten tekeminen. Itse asiassa voisi sanoa, että jos pääsiäismunien maalaamista ja juhannuksena hukkumista ei lasketa, on uudenvuodenlupausten tekeminen ehkä kaikkein tolkuttomin juhlapyhiin liittyvä traditiomme.

Uudenvuodenlupauksissa on jotakin samanlaista kollektiivisen itsepetoksen henkeä kuin siinä, kun jouluna viiden miljoonan karjalanpiirakan leipomisen, perunalaatikon imellyttämisen, lauteiden hinkkaamisen, parketin jynssäämisen, kauneimpien joululaulujen laulamisen, kakaroiden hyysäämisen, jouluhartauteen hiljentymisen, himmeleiden askartelemisen, ullakolta joulukoristeita etsiessä vahingossa löytyneiden kipeiden lapsuusmuistojen pois hätistämisen, villahaalarin kutomisen, serkun vävyn pojan enon passaamisen, salitreenin, hautakynttilöiden sytyttämisen ja lipeäkalan pilkkimisen lomassa äiti toistelee psykoottinen tyhjyys silmissään kuinka joulu on rauhoittumisen aikaa, eikä ole mitään syytä viedä ketään minnekään parantolaan huilaamaan.
Uudenvuodenlupausten idea on kai se, että vuosiluvun muuttuessa muidenkin asioiden toivotaan muuttuvan. Mutta kun kolmattakymmenettä kertaa tekee laskuhumalassa samat lupaukset oman elämänsä savuavilla raunioilla, kannattanee ehkä jo varovasti kyseenalaistaa menetelmän toimivuus.

Eikö ylipäätään ole niin, että ihmiselo on jo valmiiksi täynnä erilaisia velvoitteita ja sitoumuksia? Laskut täytyy maksaa, piha on kolattava, ei saa haukkua ihmisiä internetissä, pitää pissata pönttöön, ja niin edelleen. Sitten ihan vaan tavan vuoksi keksitään vielä lisäksi kaiken maailman lupauksia, ja kas kummaa, tulevanakin vuonna ahdistaa, eikä uni tule silmään, eikä mikään muu auta kuin keppana, eikä kukaan muu jaksa kuunnella kuin kassaneiti. Yhtäläistä järjenköyhyyttä olisi työntää skumppapäissään naama ilotulitusraketin eteen ja sitten ihmetellä, miksi maailma on musta ja korvissa vinkuu.

Nyt ehkä mietit, että eikö siitä seuraa kaaos ja anarkia, jos uudenvuodenlupauksista luovutaan, ja mitä meille sitten enää jää!? Tähän vastaan, että kyllä seuraa, ja mitään ei jää jäljelle, mutta nyt jos koskaan olisi hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Sellaista vuotta ei ole koskaan tulossa, jolloin kukaan päästäisi sinua yhtään entistä helpommalla, joten joudut tekemään senkin itse. Niin minäkin lupasin tehdä.

Kommentoi

Hae sivuilta