Julkaistu 
Alpo Kukkonen

Myös Mari Laukkanen jatkaa uraansa

Kaisa Mäkäräinen ilmoitti muutama viikko sitten odotetusti jatkavansa ampumahiihtouraansa omakohtaisella 1+1 sopimuksella, jossa ensi kauden jälkeen Mäkäräinen päättää, käyttääkö optiovuotensa olympiatalveen.

Näin penkkiurheilijoille on jännitystä luvassa ainakin tulevana talvena.

Myös Mari Laukkanen tiedotti viime viikolla virallisilla Facebook-sivuillaan lähtevänsä vielä kisaruljanssiin mukaan. Laukkanen jätti kevään MM-kisat Oslossa kesken, kun elimistö ei pelannut huippusuorituksiin vaadittavalla tavalla. Vielä tammikuussa kaikki näytti hyvältä.

Niinpä Marin resepti paluuseen on sisältänyt lepoa, matkustelua, työntekoa, terveellistä ravintoa ja luonnosta nauttimista.

- On ollut hyvin erilainen kevät. Pitkä ja elämänmakuinen. Kroppa kiittää katkosta, mutta vielä ei ole aika. Aloitan harjoittelun kesäkuun puolessa välissä, yli kuukauden normaalia myöhemmin. Uskon kuitenkin, että takana oleva kymmenen vuoden määräharjoittelu auttaa minua tässä pitkässä matkassa pohjilta omille äärirajoilleni, Laukkanen luonnehtii tuntemuksiaan.

 

Toivottavasti kilpailukuntokin ajoittuu paremmin kevään arvokisoihin. Mari korkkaa harjoitusmielessä luonnonlumen jo 17.6. Imatralla järjestettävissä showkisoissa.

Perinteisesti Laukkanen on osallistunut myös Ahvenisen hölkkään, joten 3.7. nähdään, asettuuko oman kylän liinatukka lähtövaatteen alle.

Kommentoi

Hae sivuilta